TILTA. Ei ole. Niin se hukkui kun porilaisen laukku lepistöön.
KAISA. Kuka nyt tuolla tavoin pilkkaa! Jos olisi hukuttanut itsensä, mies parka.
TILTA. Hukuttanut! Nii' ja muu mitä se on tehnyt. Hevosella oli lähtenyt jonnekin pääsiäisyönä. Selkähevosella. Ja sehän se pahin pulma onkin. Rustmestari on lähettänyt kruunun miehet hakemaan. Pauhasi kun hullu tänä aamuna ja sanoi, että Roope varasti sen hevosen.
KAISA. Herra siunatkoon, varastanutko? Eipä nyt maailman päivinä!
Roopeko olisi varas! Oikeinko hevosvaras?
TILTA. No, ei suinkaan lehmän varas, koska hevosen on ottanut.
KAISA. Ei ikä pitkun päivinä, sanon minä. Minä tunnen Roopen lapsesta asti … sellainen kelpo poika ollut elämänsä ijän. Kun kehtaattekin! Hullujahan te olette kaikki tyynni! Ihan pähkä-hulluja!
TILTA. Älkää nyt huutako siinä! Ei se kumminkaan siitä parane. Tehty kun tehty.
KAISA. Tehty. Siunaa ja varjele, kuinka hassuja te olette! Te ette
ymmärrä niin hituistakaan, ei sen verran, että silmäänsä. Eikö nyt
Roope saisi oman talon hevosella mennä, mihin ikinä häntä haluttaa?
Eikö vaan!
TILTA. Kylläpä se Miinakin osaa viipyä kirkkovieraissaan. Sietäisi sitä nyt jo kotiakin tulla.
KAISA. Mene sinä vaan muihin asioihin, vaikka toisilla on henki ja kunnia kysymyksessä! Voi, voi, sitä syntistä huolettomuutta! Sen verran sitä välitetään toisista, kun ei vaan oma nahka ole orressa. Voi Roope parka sinunkin kohtaloasi!