HILMA. Ei meiltä ole mitään hevosta varastettu.
JAHTIVOUTI. Eikö? Kyllä se teidän hevonen on. Minäkin tunnen sen. Menkää katsomaan. Tuolla se seisoo pihalla. Parasta emännälle, jos ei ollenkaan sekaannu tähän asiaan.
HILMA (Roopelle). Miksi sinä lähdit sillä tavalla kotoa? Me olemme niin olleet tuskissamme ja kaivanneet sinua.
ROOPE. En tullut sitä ajatelleeksi sen paremmin. Jonnekin täytyi mennä, kun en paikoillanikaan voinut olla.
HILMA. Hyvä Jumala sentään, kun tällä tavalla täytyy nähdä sinua. — Jahtivouti, riisukaa nuot raudat häneltä! Ettekö ymmärrä, ett'ei Roope ikinä —
JAHTIVOUTI. Hoh, hoh! Ei niitä vaan niin riisuta, kun rantiaisia. Kyllä ne siinä pysyvät, mihin ne kerran on pantu.
GRÖN (tulee kirje kourassa). Vai niin! Jopas on saatu kiinni se hevoshuijari.
HILMA (Grönille). Sanokaa noille, että laskevat Roopen vapaaksi.
Sanokaa, että se on erehdys. Sanokaa, että —
GRÖN. Vaiti! — Hän on syytettävä varkaudesta. Tässä on kirje vallesmannille. (Antaa kirjeen jahtivoudille.)
ROOPE. Kuka minua syyttää? Tekö? Vastaatteko te syytöksenne?
Vastaatteko että rehellisiä ihmisiä ilman mitään pistetään rautoihin?