KAISA. Kuinkas minä sellaisia todisteita voisin sanoa? Eipä niitä viisaammatkaan. Mutta sen minä tiedän, että Roope on viaton. Ihan vaan juonitellakseen antoi rustmestari ottaa Roopen kiinni. Ja lupasi toimittaa sitten vapaaksi, jos Hilma menisi hänen kanssaan naimisiin.
YLIOPPILAS. Mistä sen tiedätte, että rustmestari niin lupasi?
KAISA. No, hei! Kun omin korvin olen kuullut. Jos te, herra hyvä, tietäisitte mimmoisessa liemessä se Hilmakin on ollut. Ihan väkipakolla on rustmestari häntä koettanut saada itselleen. Ja ottihan se Hilma hänet sitten viimmein, kun luuli sillä pelastavansa Roopen.
YLIOPPILAS. Vai niinpäin se totuus onkin! — Kuka te olette?
KAISA. Kaisa minä olen. Purimon ruotimuori.
YLIOPPILAS. Vai niin! — Hyvästi nyt vanhukset! Mitäpä suotta olette noin suuttuneen näköinen, vanha Virveli. En minä teitä sillä vihaa, jos virkanne onkin minulle vastenmielinen. Hyvästi vaan! (Menee oikealle.)
KAISA. Hyvästi, hyvästi, nuori herra! — Voi voi, kuinka herttaisia ihmisiä siellä pappilassa nyt on. Puhuttelevat vaan noin maantien vierelläkin tällaisia huonojakin ihmisiä.
VIRVELI. Kyllä pernaleessa sillä tavalla puhuttelee kuka hyvänsä, kun haukkuu toista suut, silmät täyteen. Koko nenäkäs vekkuli tuo viimmeinen! Taitaa se kirk'herra sentään hidun parempi olla, koska piteli vähän niinkun puolianikin.
KAISA. Eihän se maisterikaan mitään pahaa tarkoittanut. Sanoihan se, ettei ole teille vihanen.
VIRVELI. Mistä turkasesta hän sitten olisi minulle vihanen. Ja mikä pernaleen oikeus hänellä on moittia minun virkaanikaan. Joka virka on hyvä, kun vaan mies on hyvä virassaan. (Sylkäsee.) Kaikkia sitä kuulee, ennenkun kuolee. (Rupeaa laskemaan vitsapariansa.) Yksi, kaksi — mokomakin piimätakki rupeaa tässä viisastelemaan, — kolme, neljä, viisi — niinkun hyväkin — kuusi — ketara sääri! — seitsemän ja kahdeksan. Kaikki kunnossa! Minä olen mies, joka aina täytän tehtäväni. Se on kanss' melkein häpeä miehelle, kun saa ainoastaan kahdeksan paria. Neljäkymmentä pitäisi olla.