a) Eros, latinaksi Amor l. Cupido, Lempi, Afroditen poika ja seurakumppali, on lumoavan kaunis nuorukainen tai poika veitikka, joka ilokseen ammuskelee sydämmiin suloisesti kirveleviä haavoja. Eipä ylijumalakaan vältä hänen nuoliaan, sillä lemmen valtaavan voiman alle taipuu kaikki mikä luotu on. Runoilijat keksivät Erokselle veljen Anteros (vastarakkaus). Hän luotiin leikkitoveriksi veljelleen, ja hänen seurassaan tämä viihtyy hyvin, mutta jos toveri katoo näkyvistä, on toinen suruissaan. Rakkaus sytyttää tavallisesti vastarakkauden, kuten liekki liekin, mutta vastaamatta jääneenä on se onneton. — Eros ei ainoastaan ole sukupuolten lempeä, vaan tarkoittaa myös lämmintä ystävyyttä nuorukaisten ja miesten välillä. Sen tähden seisoi gymnasioissa (voimistelusuojamissa) E:n kuva Hermeksen ja Herakleen kuvien rinnalla, ja taisteluun mennessään spartalaiset uhrasivat hänelle, siten ilmaisten tahtovansa hädässä auttaa ystävä ystäväänsä.

Amorin ja Psychen (sielun) lempisuhteista tarinoivat runoilijat kauniita juttuja.

Eroksen taidekuvista kuuluisin oli Praxiteleen Eros. Se on hävinnyt, mutta muita on säilynyt useita. Niissä hän tavallisesti on näköjään soma, siivekäs poikanen, aseinaan nuoli ja joutsi tai soihtu, lemmentulen viritin. Väliin on hän ruusuin seppelöitty.

Pothos, Himeros, Hymenaios kuuluivat myös Afroditen seuraan, mutta ne olivat melkein vain allegorisia kuvitelmia joita ei ajateltu eläviksi henkilöiksi.

b) Chariitit (Charites), sulokit, Zevsin tyttäret Aglaia, Eufrosyne, Thalia, ovat tavallisesti lemmenjumalattaren joukkiota, jota he pukevat ja somistelevat; liikkuvatpa usein näissä touhuin muidenkin jumalain ympärillä. Yleensä on sulokkien toimena luoda elämään suloutta ja hauskuutta. Eipä jumaliakaan haluta istua kemuilemaan, elleivät chariitit ole mukana, ja heidän esimerkkiään ihmiset mukailevat. Juhlatiloissa kutsuivat he sulokit vieraikseen ja soivat heille ensi maljan. Ei laulu laululle tuntunut eikä soitto soitannolle, ei puhe somasti sujunut, ellei sulokit henkäyksellään niitä elähyttäneet. Heiltä jalot hyveetkin saavat miellyttävän leiman. — Näitä kaikin puolin vastaa roomalaiset Gratsiat (Gratiae). (Hor. I, 4, 6 s. 30, 6. III, 21, 27).

Taiteessa sulokit ovat sorjia, viehkeitä, viattoman iloisia neitoja. Kukiteltuina pitelevät he kädestä tai syleilevät toisiaan. Puku on kevyt, ovatpa usein alastikin.

c) Musat l. runottaret, Apollonin seuruetta. Voitettuaan titaanit siitti Zevs Mnemosynelle (muistolle) yhdeksän runotarta ikuistamaan omia ja muiden jumalain suuria töitä. Sen tekevät he runon voimalla. He laulavat entisiä, nykyisiä, tulevia asioita ja lauluillaan, joita Apollon soitollaan säestää, ilahuttavat he taivaallisten mieliä Olympon saleissa. Luultavasti olivat he alkuaan lähdeneitoja, joita palveltiin vuoriseuduilla lähteitten luona, niinkuin Pieriassa Olympon itärinteellä Pimpleia-lähteen luona, Helikonilla Aganippe ja Hippokrene lähteillä, Parnassos-vuorella Kastalian vuolteella. Lähdetten solina ja lorina vuorisalon siimeksessä kuului kuin soitolta ja niin syntyi itsestään laulavain lähteettärien kuvitelma. Alkuaan muusat kaikki 9 edustivat laulua yleensä, vasta myöhemmin, ehkäpä aleksandrinilais-ajalla, runoilun ja tiedetten toimet jaettiin heidän välillään ja he saivat kukin oman alansa. Niinpä nyt Kalliope edustaa kertoma- l. sankarirunoa (tunnuskaluna taulu tai käärö ja piirrin), Klio historiaa (t. käärö ja kynä, väliin kirjalipas), Euterpe laulurunoa (kaksoishuilu), Erato lemmenlaulua (kielisoitin), Terpsichore hyppyä (lyyra ja soittopuikko), Melpomene murhenäytelmää (sankarinnaamari, miekka, nuija), Thaleia ilvenäytelmää (ilvenaamari, murattiseppele, käyräsauva), Polyhymnia uskonnollista virttä, Urania tähtitiedettä (t. taivaanpallo). Muusain palvelijoina runolaulajat hoveissa (Femios, Demodokos Odysseiassa) ylistävät sankarien urotöitä. Korkean laululahjan ovat usein saaneet maksaa sokeudella.

Roomalaiset kunnioittivat eräitä laulavia ja ennustelevia lähdeneitoja camenoja (camena), joista etevin Egeria auttoi Numa kuningasta neuvoillaan (Ov. Met. XV). Runoilijat eivät sitten tehneet erotusta näiden ja muusain välillä (Hor. I, 12, 39. II, 16, 38).

d) Themis ja Horat — Horat, Zevsin ja Themiin tyttäret, Dike (oikeus), Eunomia (laillisuus), Eirene (rauha), edustavat vuodenaikoja ja niiden säännöllistä vaihekulkua, jopa juuri tuon vaihekulun tarkkaa säännöllisyyttä, ja yleensä järjestystä. Samoin heidän äitinsäkin Themis on ilmetty mailmanjärjestyksen ikilaki joka jo oli mukana ilman pieltä pistettäissä. Hän on vanhinten jumalain Uranoksen ja Gaian tytär. Hän valvoo järjestystä jumalain ja ihmisten kokouksissa ja suojelee vierastenkin oikeutta. — Muuten äiti ja tyttäret ovat ylijumalain palvelijoita. Semmoisina horat vartioivat taivaan ovia, joita he sulkevat pilvisalvoilla tai aukovat siirtämällä syrjään pilvet. Järjestyksen valvojina suosivat ja suojelevat he kaikkea jaloa, kaunista ja hyvää.

Atheenalaiset palvelivat vaan kahta horaa, joita he kutsuivat nimillä Thallo, kukinnon ajatar, ja Karpo, kypsynnän. Eirene oli heillä valtiollisen rauhan jumalatar.