Tahdomme tässä antaa luettelon niistä draamallisista teoksista, sekä alkuperäisistä että käännöksistä, jotka tietääksemme suomen kielellä ovat olemassa.

Painetut ovat: "Ruunulinna" (Lagervall); "Silmänkääntäjä"
(Hannikainen); "Antonius Putronius" (Holberg-Hannikainen);
"Nummisuutarit" (A. Kivi); "Yö ja päivä" (A. Kivi); "Kullervo" (A.
Kivi); "Karkurit" (A. Kivi); "Margareta" (A. Kivi); "Lea" (A. Kivi);
"Kihlaus" (A. Kivi); "Vekkulit ja kekkulit" (Varelius); "Kalatyttö"
(Tuntematon); "Paola Moroni" (K. Bergbom); "Laukkuryssä" (Rahkonen);
"Halut älyn pettää" (I.A.B.); "Saul" (Tuokko); "Taikamiekka"
(Nikander); "Martyrat" (Stagnelius); "Näyttäymättömät" (Holberg); "Don
Ranudo di Colibrados" (Holberg); "Ei ole aikaa" (Holberg); "Jeppe
Niilonpoika" (Holberg); "Arabianpulveri" (Holberg); "Macbeth"
(Shakespeare); "Kavaluus ja rakkaus" (Schiller); "Luutnantin keinot"
(Sheridan); "Ensimäinen rakkaus" (Scribe); "Liukaskielinen"
(Picard-Schiller); "Selima" (Gozzi-Schiller); "Emilia Galotti"
(Lessing); "Syyn sovitus" (Körner); "Viuluniekka" (Kneisel); "1868 ja
1968" (Blanche); "Sydän unhotettu" (Putlitz); "Katsokaa peiliin"
(Heiberg); "Kuinka anopeista päästään" (Diana); "Sisarukset" (Goethe);
"Jeannetten häät" (Barbier); "Trubaduri" (Cammarano-Verdi); "Yökausi
Lahdella" (Labiche-Andersen-Cajander); "Kapteeni Puff" (Kexel);
"Väkinäinen naiminen" (Molière); "Tekosairas" (Molière); "Kukka kultain
kuusistossa" (Müller von Königswinter); "Kommunisti" (Jolin); "Sisaren
sukkeluus" (Achard); "Riita-asia" (Benedix); "Kassan avain" (Benedix);
"Tanssikengät" (Gastineau); "Pekka Patelin" (Bruys).

Näytellyt, vaikka painamattomat, ovat vielä: "Saaristossa" (Topelius); "Martha" (2:nen näytös näytelty, Friedrich-Flotow); "Noita-ampuja" (2:nen näytös näytelty, Kind-Weber); "Pekka ja Paavo" (Souvestre-Frenckell); "Koira ja kissa" (Piening); "Paratiisi ullakossa" (Meixner); "Marin rukkaset" (Säfström); "Preciosa" (Wolff); "Levoton yö" (Säfström); "Yövartia" (Körner); "Kartano maantien vieressä" (Kotzebue); "Löytölapsi" (Blanche); "Rikas eno" (Blanche).

A. Kiven jälkeenjättämistä näytelmistä ansaitsevat seuraavat huomiota:
"Canzio"; "Sankarinteos"; "Jäähyväiset"; "Alma".

Suomalaisen seuran draamalliseen ohjelmistoon otettaviksi ovat vielä seuraavat hyväksytyt: "Hölmölän maailmanparantajat" (Alkuperäinen); "Halikon kautta Ruotsiin" (Alkuperäinen); "Näyttelijätär" (Alkuperäinen); "Kadotettuja löydetty" (Manuel); "Lammermoorin morsian" (Cammarano-Donnizetti); "Sevillan parturi" (Beaumarchais-Rossini); "Ei rahtuakaan mustasukkainen" (Elz); "Karhu ja Pasha" (Scribe); "Talkoot" (Alkuperäinen); "Kosijat" (Alkuperäinen); "Gringoire" (Banville).

Uuden "nuoren suomalaisen teatterin" ohjelmistoon ovat vielä otettuina:
"Hajamieliset" (Kotzebue); "Valtioviisas räätäli" (Bäuerle);
"Järkähtämätön" (Benedix).

Suomennettuina ovat vielä: "Timon Athenalainen" (Shakespeare);
"Heraani" (V. Hugo); "Aksel ja Valpuri" (Oehlenschläger); "Sallikaa
rouva" (Labiche). Suomennettavina ovat: "Orleansin neitsyt" (Schiller);
"Nathan viisas" (Lessing) ja "Wilhelm Tell" (Schiller) y.m.

Toinen muistutus, joka myöskin tuodaan esiin, on se, että jos onkin näytelmiä, niin ei ole suomalaisia näyttelijöitä. Tämäkin on vain osittain totta; suomalaisia näyttelijöitä ei ole, mutta suomalaisia näyttelijänalkuja on ollut ja on vieläkin; mutta nurjat olot ovat osittain ne tukahuttaneet, osittain saattaneet ne kääntymään muille aloille. Ida Basilier ihastuttaa par'aikaa ulkomaan yleisöä. Hän on toki suomalainen eikä ainoastaan hyvä, vaan eteväkin draamallinen taiteilija. Sen menestyksen, jolla neiti Mechelin ensi kerran esiintyi suomalaisella näyttämöllä, luulemme olleen pääsyitä, jotka kiinnittivät hänet taiteilijatoimeen. Parisissa opiskelee E. Strömer, Italiassa hra E. Duncker, kaksi suurilahjaista suomalaista taiteilijaa. Loistava ääni, joka niinikään teatterin epäisänmaallisen johdon kautta menee hukkaan Suomenmaalta, on hra Achtén. Useampia vuosia sitten ilmestyi näyttämölle eräs taiteilija, hra Ahnger, joka sitten menestyksellä toimitti Joaksen osan "Leassa"; kansallisteatterin puutteessa hän kääntyi toisaalle päin; samaten hra Gröneqvist, niin myös Handolin y.m. Nämä kaikki ovat osottaneet mieltymystä teatteriin sekä hyviä luonnonlahjoja. He ovat myös osanneet ja rakastaneet suomen kieltä. Ne nuoret näyttelijät hra Westermarkin teatterijoukossa, jotka ovat suomeksi näytelleet, ovat kaikki osottaneet kykyä tulemaan ainakin hyödyllisiksi näyttelijöiksi, ja yksi heistä, neiti Gullsten, semmoisia lahjoja, että hänestä ehkä voi tulla taiteilija. Siihen teatterikouluun, joka tänä keväänä päätettiin perustaa, on toistakymmentä naista ilmoittautunut, joissa ainakin muutamissa sopii toivoa olevan jonkunmoista kykyä. Isossa teatterissa on eräs suomalainen, hra Salin, jonka hyvät luonnonlahjat eivät ole kehittyneet, niinkuin olisivat voineet, mutta josta suomalaisella näyttämöllä arvattavasti olisi tullut kelpo näyttelijä. Myöskin muita miespuolisia näyttelijöitä, jotka olisivat kelvanneet ainakin täyteosiin, kävi entisessä teatterikoulussa siinä toivossa, että siitä sukeutuisi suomalainen teatteri; mutta he jättivät näyttelijätoimen, kun eivät tällä uralla saaneet rahtuakaan sitä kehoitusta, joka runsasta runsaammin tuli sangen tavallistenkin ruotsalaisten näyttelijäin osaksi. Me voisimme vielä luetella ainakin toistakymmentä henkilöä, jotka ahtaammissa piireissä ovat osottaneet omistavansa luonnonlahjoja joko laulantoon tahi näyttämötaiteeseen eivätkä ole olleet haluttomia rupeamaan näyttelijöiksi. Älköön luultako, että me tämmöisistä seuranäytäntö-lahjoista heti päätämme mainittujen henkilöiden todellakin syntyneen näyttämötaiteilijoiksi; — mutta, ensiksi, ei ole millään muotoa mahdollista päättää, onko lahjoja olemassa, jollei niitä koetella, ja toiseksi saattaa kokemus (esim. nykyisessä teatterissamme) meitä siihen vakaumukseen, että teatteri voi tulla toimeen noin neljällä, viidellä taiteilijalla, jos vain tottuneita, käytettäviksi kelpaavia näyttelijöitä on muita osia täyttämässä. Ja viimein — end well, all well — on ruotsalaisen teatterin tätä nykyä ensimmäinen traagillinen näyttelijätär, rouva Charlotte Raa, osottanut semmoista hartautta ja osanottoa suomalaiseen teatteriin, joka antaa aihetta toivoa, että hänen vaikutuksensa ei ole pysähtyvä siihen, mitä hän on tehnyt, vaan että hän tulevaisuudessakin aikoo kannattaa suomalaisella näyttämöllä, mitä hän on kannattanut ruotsalaisella, nimittäin ideaalisen repertoarin ylevänrunollisia kuvaelmia.

Hyviä näyttelijänalkuja ei siis ole puuttunut eikä nytkään puutu. Ainoastaan tuo kaiken kotimaisen epäkansallinen sortaminen on estänyt näitä voimia isänmaan hyödyksi kehkiämästä. Jos siis kotimainen teatteri asetetaan sille kannalle, että se tarjoo edes jommoistakin vakuutta niille, jotka tahtovat antautua sen palvelukseen, emme suinkaan epäile, että suomalainen näyttämö on kantava kauniimpia hedelmiä kuin sen viholliset ja ehkä moni sen ystävistäkin uskoo. Vaikka äärettömiä vastuksia on kohdannut, ovat Suomalaisen seuran antamat näytännöt hyvin onnistuneet, vieläpä usein paremmin kuin ikinä olisi sopinut toivoa. Niin "Lea", niin "Martha", niin "Jeannetten häät", niin "Trubaduri", niin "Yökausi Lahdella".

Kolmanneksi kuulee usein väitettävän, ettei suomen kieli muka ole tarpeeksi edistynyt kelvataksensa näyttämölle. Jos sillä tarkoitetaan, ettei suomen kieli ole kykenevä syvien, runollisten tunteitten ilmoittamiseen, mahtavain ajatusten tulkitsemiseen, niin paljas luulokin jo sisältää yhtä paljon ajattelemattomuutta kuin tyhmyyttäkin. Sitä kieltä, jolla Kalevala ja Kanteletar on sepitetty, sitä kieltä, joka on kyennyt Davidin psalmeja niin mainiosti kaiuttamaan, ei sovi milloinkaan sanoa runollisesti köyhäksi tahi raa'aksi. Samoin nykyaikainenkin suomen kielemme osottaa esimerkkejä runollisesta ylevyydestä ja luontevuudesta, joista sen ei tarvitse hävetä. Mitä kielen jaloutta huomataankaan useissa Ahlqvistin runoelmissa, "Leassa"! Verrattakoon toisiinsa esim. tuon mainion monologin ruotsinnos ja suomennos Schillerin "Orleansin neitsyen" I:nnestä näytöksestä; muutamissa paikoin ehkä huomattanee, että ruotsinnoksen on tehnyt yksi Ruotsinmaan etevimmistä runoilijoista, Nikander, ja suomennoksen sitä vastoin eräs oppilas Apollonin palveluksessa; mutta mitä tulee kummankin kielen kykyyn ilmituoda alkuteoksen täysisointuisia lausejaksoja, moniväristä lyyrillisyyttä, loistavia kaunopuheisia käänteitä, syviä mietteitä, ei niiden välillä havaita erotusta. Mutta jos siirrymme lausuttavasta näytelmästä laulettavaan, on suomen kieli ilmeisesti ruotsin kieltä etevämpi; sillä sen rikkaus ääntiöistä, sen puute epäselvistä vokaaliäänistä, sen sointuisuus tekevät sen erinomaisen soveliaaksi kannattamaan esim. noita helläsointuisia italialaisia taikka syvätunteisempia saksalaisia säveleitä. Tämän etevyyden suomen kielen kiihkeimmätkin vastustajat tavallisesti sille myöntävät, riistäessään siltä kaikki muut ansiot. — Jos taasen arvellaan, että suomen kielellä ei ole sitä salonkisiroutta, joka sopii esim. ranskalaiseen konversatsionikomediaan, niin väitteessä on hiukan enemmän totuutta, vaikk'ei se kuitenkaan pidä paikkaansa. Suomen kieli on puhekielenä useissa sivistyneissä perheissä — miksi ei sivistynyt suomen kieli näyttämöllä olisi yhtä mahdollinen? Sitä teeskenneltyä salonkipuhetta, jota tavataan ruotsalaisella näyttämöllä, emme sitä vastoin millään muotoa tahdo siirtymään suomalaisellekin; väkinäisellä ranskan kielen jäljittelemisellä on ruotsalainen teatterikieli suuressa määrässä menettänyt tuoreutensa ja luonnollisuutensa. Kuinka tärkeä välikappale sivistyneen, kaikista murteellisuuksista vapaan mallikielen synnyttämiseksi juuri kansallisteatteri olisi, todistaa muiden maiden esimerkki. "Théâtre français", siihenpä ranskalainen ylpeydellä viittaa, jos kysytään, missä ranskan kieltä oikeimmin ja puhtaimmin puhutaan, ja saksan kieltä tuskin sopii sanoa missään puhtaasti puhuttavan paitsi etevimmissä teattereissa.