Mä nousin, lähdin kulkemaan
Ja hyvin tunsin oman maan:
Se nousnehelle nurmen alta
Viel' entist' tuntui kauniimmalta.
Mut kuinka kuljin etsien,
Kansaani löytänyt mä en:
Mun maassain ventovieras kansa
Iloiten nautti onneansa.
Se lauloi kielin vierahin:
"On Suomi maista ihanin".
Mut murhe sydämeni täytti,
Ja vieraalta mun maani näytti.
Ja silloin lausuin huokaten:
"Pois hautaani käyn jällehen.
Ken yksinään jäi kansastansa,
Hän asuu parhain haudassansa".
Mut kun näin mielein vaikeroi.
Mun korvissani laulu soi:
Se lauloi kansast' entisestä,
Sen taistelusta viimeisestä,
Ja kertoi, kuink' eest' isäinmaan
Se tyynnä kulki kuolemaan,
Ja kuinka vielä kuoltuansa
Jäi kaikumahan kunniansa.
Ja laulu lakkas. Siitä sain
Niin oudon tunnon rintahain:
Mun mielein muuttui iloiseksi,
Mut itsein toivoin kuolleheksi.
Ja vihdoin lausuin miettien:
"Voin käydä hautaan jällehen.
Mun kansain kuoli kunnialla,
Nyt tyynnä nukun nurmen alla".
Vanha lauluni.
Mä lauloin kerran laulusen,
Ei suuri ollut arvo sen;
Mut sydämestäni laulu kulki,
Sisimmät tunteeni saattain julki.