Voi kun minä saattaisin tehdä paljonkin: minä voisin auttaa samoja sairaita, joiden luona sinäkin käyt ja sitten —
ANTTI.
Ja mitä sitten?
ELLI.
(Painaa kasvonsa Antin olkapäätä vasten, liikutettuna.) — Katsoa ettei sinulle mitään tapahtuisi, sinä olet niin varomatoin.
ANTTI.
(Hilliten itseänsä.) Mutta löytyyhän meillä korkeampi suojelija, joka kyllä voi, jos tahtoo, varjella minua kaikista onnettomuuksista. Etkö sitä ole tullut ajatelleeksi?
ELLI.
Kyllähän minä sitäkin olen ajatellut, mutta en sentään saa itseäni rauhoitetuksi. Sinä et voi aavistaa sitä ääretöintä tuskaa, johonka minä joudun, kun vaan muistan että sinulle voisi tapahtua joku onnettomuus, sillä sinä olet minulle kaikki kaikessa.