(Ivallisesti.) No Kari, etkö nytkään myönnä että tämä lisää vaan kurjuutta?
KARI.
Olet itsepäinen yhä vielä. Mutta minä kysyn, etkö nytkään myönnä että halla tulee.
(ANTTI katsoo häneen puoleksi hämmästyneen ja kysyväisen näköisenä.)
KARI.
Niin, leikki sijansa saakoon, vaan ei meidän auta tässä ruveta ilkkumaan toisen tai toisen tappiolla, aika on kallis. Ensi vuonna tulee puolta suurempi puute ja kurjuus kuin nyt. Silloin tarvitaan voimia ja pontevuutta, jos mieli ihmisen voittaa edes vähänkin luonnon kovuutta. Senpätähden ei meidän sovi tyhjien riitojen takia katsoa kieroon toisiimme, vaan ryhtyä yhdessä paikkakuntamme etua valvomaan, että jo ajoissa saamme eloa Venäjältä talven tarpeeksi, muutoin kuolemme kaikki nälkään.. Vai mitä arvelet?
ANTTI.
Meidän tiemme eroavat tässä. Sinun tuumiisi en suostu, enkä yhdy.
Vieläpä on aikomukseni niin paljon kuin mahdollista vastustaa aikeitasi.
Sinun tiesi ovat väärät.
KASI.
Kas, kas .. mikä sinut on nyt niin varmaksi tehnyt?