(Aurinko nousee ja hiljalleen valaisee koko seudun; ANTTI seisoo muihin selin ja katsoo liikkumatoinna auringon nousuun päin.)
KARI.
(Sidottuansa haavan kääntyy myös sinne päin; osoittaen kädellään.)
Sieltä se nyt kohoo pimeyden töitä valaisemaan.
ANTTI.
(Epätoivon äänellä.) Se on myöhäistä, se on myöhäistä!.. En käsitä minä sinun suuruuttasi Herra!