ELLI.
(Katsoo hämmästyneenä häneen.) Kuinka sinä sitä saatat epäillä? — Onhan jumala.
ANTTI.
Niin luulisi. Mutta mistä sinä sen tiedät?
ELLI.
Mistäkö tiedän? — Minä tunnen sen, olen vakuutettu.
ANTTI.
Niin olin minäkin. (Syvästi huoaten.) Vaan sitten tuli epäilys ja niin rauha haihtui, kaikki meni. (Istuutuu tuolille vuoteen viereen, panee kyynärpäänsä polvea vastaan ja kätensä silmille.)
ELLI.
Sinä murrut Antti, et kestä tuota taistelua, jos et luota jumalaan .. hän on ainoa avun tuoja.