RUOTTI.
Mutta me pysymme siinä lujasti kiini.
NISKANEN.
(Jatkaen.) — sillä harva pappi tähän aikaan herätyksiä vaikuttaa. Mitä tuommoisestakin saarnasta, jota nyt juuri kuultiin. Mies menee raamattua selittämään, eikä ymmärrä enempi kuin pukki koko raamatusta. No se nyt käänteli sitä niin nurin perin kuin Kottlannin aura nurmea. (Yleinen nauru.)
SAARELAINEN.
Taitaako sokea sokeata taluttaa.
RUOTTI.
Eikö he molemmat kuoppaan lankea.
NISKANEN.
Aivan niin. Siinä juuri on syy kansan suruttomuuteen. Ilmankos jumalan sitten täytyy rangaista ihmiskuntaa nälkävuosilla, ruttotaudeilla, rajuilmoilla ja kaikkinaisilla vitsauksilla. Jos sitten on semmoisia, joille on tullut tosi hätä sielunsa pelastuksesta, niin heitä paikalla ruvetaan ahdistamaan lahkolaisina kirkon puolelta. Kyllä siitäkin saatiin kärsiä herännäisyyden ensi aikoina. Monessa muokassa Ukko-Paavokin oli. Häntä ahdistivat niin papit kuin vallesmannit ja mitä kaikkia heitä lienee. Mutta se mies kesti.