— Kuinka olet noin totinen, Anttoo? tiedusteli emäntä. — Voitko pahoin, vai pelkäätkö sitä esitelmääsi?
— Mitä vielä, kyllähän se menee! Mutta tiedätkö mitä? Etpä arvaa, kun sinatööri tulee tänään meille, vaikkei tullut viimekesäiseen kokoukseen. Ja sinne olisi hänen kesäasunnostaan kumminkin ollut paljoa lyhyempi matkakin.
— Ihanko totta? huudahti emäntä silmät suurina ja löi käsiään yhteen.
— Mistä sinä kuulit?
— Matti sanoi asemalla puhutuksi, kun oli niitä lippuja hakemassa, ja eivät kai ne turhia tohisseet. Hevosen oli tilannut postijunalle.
Ja oltuaan hetkisen vaiti, jatkoi Jussila matalalla äänellä, juuri kuin olisi varonut sivulta kuulijoita.
— Olisikohan se kuullut, tai itse lukenut jotain, eipä tiedä vaan. Se oli lehdissä, niinkuin muistat, että minä tulen pohjustamaan kysymyksen juurikasveista, eipä vaan tiedä, jos tahtoisi huvikseen kuulla, mitä tälläkin kulmalla tiedetään.
— Vai tulee hän meille! No eipä ihmeempää, liekö käynyt muualla missään koko pitäjässä, ihmetteli emäntä letkautellen käsiään sivuihinsa, ja riensi juoksujalassa kyökkiin, niin että liha päällä hyllyi. Ja kahta tulisemmalla kiireellä siellä nyt liikuttiin ja kahta makeampana pullahteli kirisevien paistien haju ulos avoimista ikkunoista, niin että renkikin, joka parhaillaan keittiön päässä veti lippua tankoon, levitteli sieraimiaan ja seisatti pitkäksi aikaa toimensa.
Mutta Anton Jussila itse meni kamariinsa salin sivussa, muutti siellä mustan verkasortuukin päälleen, suki huolellisesti hiuksensa peilin edessä, otti sitten pöytänsä laatikosta kokoon taitetun paperiarkin ja siirtyi saliin. Siellä oli jo asetettu ristiin ylitse lattian valkeilla liinoilla peitetyt pöydät päivällistä varten valmiiksi, sillä itse keskustelukokous eli kokouksen virallinen puoli tuli pidettäväksi lehdoilla koristetussa navetan parvessa.
Kun tällaisissa kokouksissa aina on tavallista keskustella jostain tärkeimmistä yleishyödyllisistä ja maanviljelystä koskevista kysymyksistä, ja nämä keskustelukysymykset etukäteen määrätään, oli Jussila jo talvisessa johtokunnan kokouksessa päättänyt kerran esiintyä julkisesti hänkin ja näyttää tietojansa, ja ottanut "pohjustaakseen" kysymyksen "juurikasvien viljelyksestä ja niiden tarkoituksen mukaisesta käyttämisestä". Hän oli silloin itse ehdottanut tämän kysymyksen otettavaksi esiin kokouksessa. Tiesihän tavallisten viljain kylvöt ja pellon muokkaukset kuka hyvänsä, mutta tämä asia oli mutkallisempi ja uusi. Sitä ei tiennytkään joka mies, mutta hän oli sitä tarkoin kirjoista tutkinut ja paljon miettinyt, vaikka se kyllä häneltäkin oli jäänyt käytännössä toimeenpanematta.
Jussila kierteli tyhjiä pöytiä salissa, mennen ikkunasta ikkunaan ja katsellen niistä vuoroin ulos. Välillä katsahti hän paperiin, jonka oli pöytälaatikosta ottanut, välillä piti hän taas sitä selkänsä takana ja luki ulkoa puoliääneen, teroitellen sen sisältöä vielä kertaalleen muistiinsa, vaikka hän oli samaa tehnyt jo kuukauden ajan joka päivä.