Tämä todellinen syy on yksityisten metsien yleinen väheneminen ja pelko sitä seuraavasta raaka-aineen vähenemisestä sekä hintain mahdollisesta kohoamisesta. Sillä joskin maassamme löytyy äärettömät alat valtionmetsiä, joista aina tulee riittämään sahausta varaa, eivät sahayhtiöt nyt eivätkä vastakaan käytä niitä hyväkseen muuten kuin pakosta, karkeamman puutavaran tarpeesta, sillä valtio tietysti vaatii täyden hinnan puistaan, se ei myy niitä niin ummessa silmin kuin yksityiset, ja niitä pelkästään käyttämällä supistuisi tietysti vuosivoitto kohtuuden rajoihin noille suureksi osaksi ulkomaalaisille yhtiöille, jotka näihin saakka ovat tottuneet meillä saamaan metsiä miltei ilmaiseen. Ja välttääkseen tätä, ryhtyvät he muihin keinoihin, kun heidän on niitä meillä niin helppo keksiä. He ostavat maata, metsämaata, kun heidän on sitä meillä niin helppo saada. He tahtovat kernaimmin päästä riippumattomuuteen sekä valtiosta että yksityisistä, ja perustaa meidän jo muutenkin vähän viljeltyyn maahan meidän omien lakiemme perusteella uuden metsävaltion tai jonkunlaisen "metsä-yhdysvallan", josta riittää raaka-ainetta sekä heille että heidän jälkeläisilleen ikuisiksi ajoiksi, ja jonka tuloilla he saavat viettää uljasta, huoletonta elämää, useat kaukana meistä köyhistä eläjistä, lämpimämmissä kotimaissaan Norjassa, Englannissa y.m.

Tämä koskee etupäässä niitä seutuja, joissa on pantu paljon maata manttaaliin ja tiloja, joilla vielä on kutakuinkin hyvä, tai hyvällä kasvun alulla oleva metsä jälellä, huolimatta yleensä vähääkään siitä, kuinka tilat ovat viljeltyjä ja rakennettuja. Tilojen asuntokuntoisuuteen ja -kelpoisuuteen joko nykyjään tai vastaisuudessa ei panna mitään arvoa, vaan metsä on pää-asiana.

Tilojen anastuksia koetetaan tehdä siten, että saadaan mikäli mahdollista yhteen kohti laajempi alue, jonkunlainen uudenaikainen metsädomeeni, esim. kokonainen kylä, tai vaikkapa kokonainen pitäjä, aina sitä parempi vaan. Sitä on huokeampi hoitaa.

Niinkauvan kun yksityismetsistä ei ollut puutetta, ostivat yhtiöt kyllä kokonaisia taloja siellä täällä silloinkin, ulkomaiset siten, että ostattivat asiamiehillään ja panivat heidän nimiinsä, mutta silloiset talot he tavallisesti heittivät raakkina jollekulle yksityiselle, sittenkun metsä oli nyletty. Vaan nyt he ovat alkaneet käyttää toista menetystapaa. Viimemainitut ovat hankkineet itselleen suomalaisen osakeyhtiön nimen, ollen juuri parahiksi sen verran suomalaisia, että pystyvät täällä vapaasti ostelemaan ja omistamaan kiinteimistöjä omissa nimissään, ja kasvattavat sitten vastaisen varalle laajoilla alueilla metsiä järkiperäisessä hoidossa, murskuttaen sillä aikaa yksityisten metsistä loppuja rippeitä rahaksi ja ottaen siiloin tällöin suurempia puita valtion metsistä. Ja samaa menettelytapaa käyttävät puhtaasti kotimaisetkin yhtiömme, mutta ulkolaiset voittavat nykyään tässä suhteessa, ainakin niissä seuduissa, joita tämä kirja koskettelee.

Ja kaikki tämä käy meillä erittäin hyvin päinsä, niinkuin edellä mainittiin. Meidän maa ja meidän olomme ovat niinkuin luodut tällaiselle yritteliäisyydelle.

Kaikissa niissä seuduissa, joista tähän kirjoitukseen on kerätty tietoja, on isännillä maata niin paljon, etteivät he tiedä sen määrää. He tuskin ovat joka kohdassa maillaan ikinä käyneetkään. Tosin on siitä melkein poikkeuksetta paras metsä jo pantu parempiin suihin ja yksi ja toinen hongikko aikoinaan kaskettu, mutta pientä metsää on sentään jälellä, ja kun maat ovat metsänkasvulle soveliaita, ei kestä hyvinkään kauvan, ennenkuin siitä järkevällä hoidolla taas voi uittaa tukkia.

Ja kun kuulee, millä hinnoilla maata on saatu, niin ei ole kumma, että saha- ja teollisuuslaitoksissa on herännyt kiihko sen ostamiseen ja omain metsäin kasvattamiseen, sillä pelkkä metsän kasvukorko voi usein vastata kymmenin kerroin korkoa maan hinnasta ja tilalta meneviä veroja. Joistakuista suurtiloista alavesien varsilla, niinkuin esim. Sulkavalla, Säämingissä, Kerimäellä y.m. on tosin maksettu hyväkin hinta, mutta niissä on sentään ollut vielä jälellä sellainen metsä, että se on heti vastannut paria ostohintaa niissäkin. Sillä "tukkilaiset tekevät laskunsa niin perusteellisesti ja tarkasti", kertoi muuan kokenut metsien ostaja, "että ostakootpa he yksityisiä metsiä tai maatiloja pohjineen, niin aina he voittavat enemmän kuin syrjästä katsoen luulisikaan, ja joka tapauksessa on se maamies, joka niissä kaupoissa tappion kärsii."

Mutta jota ylemmäksi kulkee ylävesiin, sitä enemmän hämmästyy sitä tappiota, jonka pienempitilalliset talonpojat siellä ovat kärsineet.

Pielisen vesistössä, Rautavaarassa, Nilsiässä, Iisalmessa y.m. on maksettu joistakuista taloista sellaisia hintoja, että niistä tulee vaan noin 1-3 markkaa hehtarille, siihen luettuna pellot, niityt ja kaikki mitä talossa maata löytyy — tosin rimpisoita muassa myös, joka sentään hiukan kohottaa kovan maan hintaa.

Olkoon tässä mainittu yksi esimerkki Rautavaarasta, joka osoittaa, missä määrin sikäläisetkin maat sentään voivat kasvaa metsää, vaikka niitä joka suhteessa pidetään huonompina muista. Siellä on kappalaisen puustelli 3/8 manttaalinen ja laajuudeltaan 1,700 hehtaria. Sen metsää on tietysti ollut pakosta käytettävä järkevästi, ja tulos on ollut se, että siitä yksinään on rakennettu sekä kirkko että pappila kokonaan, maksettu vielä kumpaisenkin rakennuskustannuksetkin, puhumattakaan siitä, että sieltä on otettu kaikki rakennusaineet. Ja sentään tarjotaan taas parhaillaan samasta metsästä sahatukkia myytäväksi noin 25,000 markan arvosta. Eikä kauvan sitten ostivat sahalaiset juuri kirkonkylästäkin 0,7 manttaalin tiloja 1,000:lla ja 2,000:lla markalla, ja metsää oli niissäkin vielä jälellä, jos toki vähemmän kuin pappilassa.