Tuloksena niiltä matkoilta on nyt tämä kirjanen.
Se ei pyri olemaan mikään perinpohjainen, pelkkiin numeroihin perustuva tutkimus, mutta se on kuvaus niistä nurjista oloista, joita metsätaloudelliset epäkohdat meillä ovat synnyttäneet. Sen tekijä olisi tarkoituksensa saavuttanut, jos se sellaisena voisi herättää vähänkään suurempaa hellyyttä ja huolta metsiin niitten keskuudessa, jotka välittömästi ovat metsien kanssa tekemisissä, sekä toiselta puolen enentäisi hiukankin harrastusta niitten varjopuolien tarkempaan valaisemiseen ja poistamiseen meidän kansallisessa taloudessamme, joita se käsittelee ja joitten haitallisia vaikutuksia ei kukaan voine kieltää.
Hausjärvellä helmikuulla 1901.
Kalle Kajander.
I.
Matkaile lähteissä.
"Vielä niitä honkia humisee
Tuolla Suomen salomailla —"
Tukkipoika.
Meillä on aina laulettu ja lauletaan nytkin vielä honkiemme kuminasta, kuusiemme kuiskeista ja salojemme siintävistä vöistä, ja totta onkin, että ne siintävät salomme ja metsäiset järviemme rannat ovat olleet ihanimpain tunnelmaimme ja parhaitten runollisten tuotteittemme hellä synnyttäjä ja äiti. Ne ovat panneet yksin hurjan tukkipojankin runolliselle tuulelle, kun hän keväisiä purojen rantoja "pitkävartisissaan" kaalaten on tukkiaan uitellut.
Ja vaikka olin lähtenyt näitä samoja järvien rantoja kiertelemään kerrassaan päinvastaisissa tuumissa kuin runollisissa, tunsin sentään jotain pehmeämpää sykähtelemistä rinnassani minäkin, kun rautatien varresta eroten aloin hevoskyydissä painua sydänmaille.