Muuankin vanha torpparipariskunta kertoi nykyisistä oloista tähän tapaan: "Olemme tässä jo eläneet kuuden isännän aikana ja toivoimme tästä rauhassa hautaan pääsevämme, vaan nyt se vasta kumma tuli, kun tämä yhtiö pääsi isännäksi. Uuden tekivät kontrahdin, ja niin kovan, että muuttaa tästä täytyy ja tähän jättää mökki, jonka itse rakensimme. Puoli tynnyriä ruista kylvämme ja siitä teimme ennen 'possakkaa' hevospäivän viikossa, vaan nyt lisättiin puoli päivää viikolle, ja pelkkää tukki-ajoa teetetään niin kovilla summilla, että pitää yöllä päivää jatkaa. Pellontyötä ei tehdä mitään niinkuin ennen."
Ankaroita välikirjoja on tarjottu yhtiöiden omistamilla tiloilla kaikille torppareille, mutta joka paikassa uhkaavat he ennen lähteä torpista pois, kuin ottaa niitä vastaan. On määrätty kaikista turhista virheistä sakkoja. Ei saa torppari esim. ilman erityistä lupaa poistua vähääkään loitommalle torpastaan, ei kaupunkimatkalle t.m.s. vaikkapa "possakkansakin" täyttäisi. Sitten vaaditaan torpparilta, että hän, paitse vakinaista päivätyötä, vielä korjaa kesällä määrätyn alan hovin heinää ja viljaa täysin hyvässä kunnossa latoon ja aumaan saakka, ottamatta ollenkaan laskuun sitä, kuka siiloin on heinän ja viljan pilautumisesta edesvastuussa, jos esim. sattuu pitkällisiä sateita.
Nämä kaikki ovat määräyksiä, joita eivät yhtiöt itse tee alustalaisilleen, vaan ne, joille yhtiöt ovat tilain viljelykset vuokranneet. Ja kun vuokramies pääsee lukemaan lakia torppareille, niin sen tietää, että siinä on leikinteko kaukana.
Metsän käytännössä ovat pykälät luonnollisesti ankarimmat. Aita-aineiksikaan ei saa torppari käyttää muuta kuin haapaa, olipa sitä talon maalla tahi ei.
Tämä nyt on oikeastaan asiaa, joka voi tapahtua missä tahansa, missä vaan torpparia löytyy, mutta jotain eroa siinä sentään on, koska yleinen hyvinvointi itse tiloillakin on jo muutamassa vuodessa suuresti laimentunut. Karja on kaikilla niillä vähentynyt, eikä sitäkään, mitä on jälellä, jakseta enää ruokkia. Olipa eräälläkin Sulkavan suurtiloista, joka nyt on ulkomaisen yhtiön käsissä, ennen karjaa ruokittu hyvästi ja sitäpaitse vielä joka vuosi säästetty rehuja vastaisen varalle ja myytäväksikin, vaan nyt siellä jo uudenvuoden aikana kuuluu karja olleen rehun puutteen vuoksi varsin surkeassa kunnossa.
Surkeassa kunnossa oli eräs toinenkin ulkolaisen yhtiön omistama maatila. Siinä oli aivan uusi navetta noin parillekymmenelle lehmälle, jonka entinen omistaja oli rakentanut. Vaan nyt oli navetta typö tyhjä ja koko talo autiona, lukuunottamatta erästä vanhaa räätäliä, joka asui hyyryllä muutamassa kamarissa.
"Kuka tässä talossa isännöi?" kysyin räätäliltä.
"Rotat", vastasi hän ivallisesti nauraen ja alkoi kertoa sitä surkeutta, mikä on yleisenä seurauksena näistä sahayhtiöitten pohja-ostoista.
Toiselta saman yhtiön suuremmalta tilalta (vähän toista manttaalia) on samoin karja hävitetty kokonaan, ja kokonaan aijotaan kaiketi hävittää niissä viljelyksetkin, koska niihin ei ole vuokramiestä otettu, vai eikö liene saatu.
Turtianniemen hovissa Kerimäellä, joka pari vuotta on ollut kymiläisen Hallayhtiön käsissä, kuuluvat niinikään viljelykset taantuneen koko lailla, paitse sitä, että torpparit siinäkin ovat joutuneet varsin ikävään välikäteen. Tila on näet annettu kymmeneksi vuodeksi arennille ja torpparit jätetty kokonaan arentimiehen määräämistä ehdoista riippuviksi.