Tervanpoltto.
Se on oikeastaan jo hyvin vanha, tämä metsän käyttämistapa, vuosisatoja koeteltu keino, ja arvattavasti rannikkopohjanmaalta alkanut ja siitä kulkenut sydänmaille päin. Puolangan pohjoiskulmille, Taivalkoskelle ja Suomussalmelle kertovat vanhat sen tehneen tuloaan noin satakunta vuotta sitten, vaikka Oulunjärven rantamilla ja Sotkamon vesistössä se varmaan on vanhempi, riippuen tietysti sen suurempi leveneminen paljo siitä, missä määrin kulku Ouluun ja Iin suuhun tehtiin helpommaksi koskia perkkaamalla.
On hyvin luultavaa, vaikka minä en siitä voi varmasti väittää mitään, että metsättömät alat rantapohjanmaallakin ovat syntyneet tervahautojen kautta, koska ne ovat jo silloin olleet paljaina, kun puutavaraa muussa muodossa alettiin maastamme suuremmissa määrissä viedä ulos. Ja mainitaanhan tervahaudoista jo 16:sta sataluvulla. Mutta siellä on tämä elinkeino jo aikansa elänyt eikä siitä monin paikoin ole enää muuta kuin muisto jäljellä. Se on jättänyt tilaa vankoille viljelyksille ja suurelle karjanhoidolle, ja voisi otaksua, että asia itsestään kulkisi samoja jälkiä Kajaanin kihlakunnassakin, ell'ei siellä olisi muita vaikeuksia. Mutta siellä on todella vaikeuksia, joita ei rantamaalla ole: siellä on karumpi maa ja arempi hallalle, siellä vaaditaan muutokseen enemmän älyä ja pontevuutta, ja nämä ovat tuossa iänikuisessa tervanpoltossa luvalla sanoen vaan — laimenneet ja tylstyneet.
Missä määrin tervanpoltto ennen lienee kannattanut, on vaikea sanoa, vaan eiköhän sen kannattavaisuus ole ollut ja ole nytkin jotensakin samassa suhteessa kuin kaskenpoltonkin. Kumpainenkin riippuu tietysti suurimmassa määrässä siitä, millaisen hinnan laskee raaka-aineelle, työlle ja tuotannolle — olettaen, että metsä on raaka-aineena kaskenpoltossakin. Työ on aina jotensakin sama, ja siis raaka-aineen ja valmiin tavaran hinnat määräävät kannattavaisuuden. Kumpaisessakin on raaka-aine viime aikoina kallistunut, vaan työntuotanto halventunut, riippuen tietysti viljan suhteen koko maapallon lisääntyneestä tuotannosta ja äärettömästi kehittyneistä kulkuneuvoista, ja tervan suhteen monista keksinnöistä, kun käytetään entistä enemmän metalleja tervatun puun asemasta ja puutakin vahvistetaan muilla kemiallisilla aineilla.
Mutta kaikesta tästä Koillis-Suomen salolaiset eivät suuria "perusta", penkovat tervahautojaan vaan niinkuin myyrä pesäänsä, joka heikolla näkövoimallaan ei käsitä mitään siitä, mitä auringon valossa tapahtuu, ovat iloissaan, jos hauta "luottaa" hyvästi ja tyytyvät siihen, mitä porvarilta saavat. Eivät he laske sitä, mitä saavat työstään, eivät sitä, mitä saavat puistaan, he polttavat tervaa vaan, koska se on niinkuin heidän luontoonsa mennyt. Eivätkä he moiti tervan polttoa, mutta sitä he valittavat, että metsä loppuu ja että heillä on velkaa.
Monasti lienee tehty laskuja tervanpolton kannattavaisuudesta ja lienevät tulokset niistä olleet milloin minkinlaisia, aina sen mukaan, missä hinnassa itse tuo aine milloinkin on ollut, ja kuinka korkealle kulloinkin sen valmistukseen käytetty työ on arvioitu. Mutta koska on hyvin luultavaa, ett'ei moni tiedä paljo mitään koko siitä hommasta, joka itsepäisesti on näihin päiviin saakka ollut ja paikotellen vielä tänäkin päivänä on kysymyksessä olevain seutujen pää-elinkeinona, otan minäkin tämän yhteydessä tehdäkseni siitä selkoa. Ja sellainen selonteko on mielestäni varsin paikallaan, koska se hyvin läheisesti liittyy koko nälkäseutujen historiaan.
Seuratkaamme nyt tervan kulkua siitä saakka, kun se petäjän pinnassa alkaa muodostua, siihen hetkeen, jolloin se "räkärin" käsistä lopullisesti jää Oulun "hoviin".
Tämä on pitkällistä hommaa, sillä kun tänä vuonna esim. kolotaan (kuoritaan) puut, ei niistä pääse hautaa polttamaan ennenkuin 5 à 7 vuoden päästä, koska puitten täytyy vähintäin 5 vuotta kannoillaan pystyssä pihkottua. Ne kolotaan ensimmäisenä vuonna miehen korkeudelle ja sitten jonkun vuoden kuluttua jatketaan kolomista ylemmäksi, noin 4,5 à 5 kyynärän korkeudelle. Tämä on kaikki alustavaa työtä tämä, jota näin useitten vuosien kuluessa täytyy vireillä pitää. Itse lopullinen valmistus tapahtuu sitten yhden talven ja kevään kuluessa. Vaan että pääsisimme helpoimmin selville koko tämän työn kulusta, niin tehkäämme kaikki laskut esim. 25 tervassylen haudasta, jommoiset nykyään ovat suurimpia. Ennen kyllä käytettiin tavallisesti 50:kin sylen hautoja ja ehkä sitäkin suurempia, mutta siitähän juuri valitus onkin, että metsä loppuu.
Tervassyli lasketaan vanhain mittain mukaan 3 kyyn. korkeaksi ja 3 kyyn. leveäksi, puitten ollessa 4,5 à 5 kyyn. pitkiä.
Nyt on siis ensiksi nuo kaksi kolomista, ja niihin lasketaan syltä kohti 2 miehen kesäistä päivätyötä, siis koko esimerkkinämme olevaa hautaa kohti 50 päivätyötä.