— Se on uupunut matkustaja, herra, joka tarvitsee majataloa. Meille se tietysti viedään, meillähän se on nyt kievari. — Käy kiinni kiireesti, kuuletko, kun isäntäsi käskee! No sillä tavalla!
Koluten noustiin portaita eteiseen ja joku edellä menijä avasi pirtin oven.
— Ei sinne, tolvana, huusi Taneli. — Avaa vieraskammarin ovi. Hoi, vaimoväet, tulta vieraskammariin!
Uupunut kulkusälli laskettiin pimein päin pehmeälle vuoteelle niin että hössähti. Joku kopeloi tulta kynttilään ja samassa tuli kammariin emäntäkin, joka unta saamatta oli vihdoin ottanut vaatetta päälleen ja aikonut lähteä katsomaan, mitä kummaa touhua niillä miehillä oikeastaan oli.
Hän loi tarkastavan ja närkästyneen katseen ympärilleen.
— Sinä olet järjiltäsi, Taneli, sanoi hän — Tuollainen joukko likaisin jalkoineen juuri siistittyyn vierashuoneeseen!
Taneli naurahti ivallisesti.
— Kun on vieras, niin vierashuoneeseenhan se tuodaan, ja tämä on saattojoukko. Meillä on kievari nyt, ymmärrätkö. Vahvasti ja laillisesti. — Katsokaas, mitä se akkaväki saattaa luulla! Ole huoletta, tänä yönä on Tanelin järki ollut terävimmällään kuin koskaan ennen ja välttänyt suuren kommerruksen.
— Herra siunatkoon! Mikä roikale se tuossa lojuu, huudahti emäntä, vilkaistuaan vuoteelle.
— Hurja vaimo, pidä suusi! Sehän on matkustaja, ja tuollaisista sanoista voit joutua kiikkiin.