Matti vilkasi sekä tarjoojaa että sikaaria.
— Kiitoksia vaan, mitähän minä nyt herran sikaaria — taitaakin olla oikein ruuna riima.
— Kyllä se on parempi, naurahti herra.
— Paljon kiitoksia vaan hyvä herra, kiitteli Matti uudestaan ja tarttui sikaariin, samalla kun herra sievällä, vikkelällä liikkeellä hellitti hyppysensä sen toisesta päästä.
Matti käänteli kauvan aikaa sikaaria kädessään, kastellen sitä välillä huulissaan, ja herraspari katseli häntä hymyssä suin. Mutta lopulta purasi hän toisen pään poikki ja sylkäsi tielle. Samassa hän kuitenkin suutaan massautellen kumartui katsomaan mihin pätkä oli lentänyt, otti sen ylös ja pisti tupakkamassiinsa.
— Ei sitä niin hyvää palaa sentään sovi tielle heittää — ahhah, kyllä lähtee herkästi savu. Mitähän maksaneekaan?
— Kyllähän se maksaa.
— Mutta mietoa on minun suuhuni.
— Sen kyllä uskon.
— No milloinka Matti on kotona, kysyi taas neiti?