— Niin kyllä, mutta täällä ovat koirat ja niidenkin täytyy saada jotain vatsaansa.
— Koiralle kelpaa luukin, jos totuuden sanomme.
— Jos totuuden sanomme — huomautti Pista — on koko jänis koiran oma, sillä se on sen kiinnikin ottanut.
— No silloin emme jaa sitä oikeudenmukaisesti — sanoi hän ärsytellen, — vaan sopikaamme kaikessa ystävyydessä. Minä en pyydäkkään jäniksestä omaa osaani, vaan tyydyn siihen, että kumpikin teistä antaa puolet osuudestaan minulle.
Pojat suostuivat. Vieras istahti heidän kanssaan tulen lähelle ja he jakoivat maukkaan jäniksen veljellisesti keskenään. Aterioidessa kyseli vieras poikien matkan määrää.
— Onnea me olemme etsimässä.
— No sitähän jokainen etsii, mutta harva löytää. Onni on aina jokapaikassa, mutta pysyväisesti ei missään. Se on suuri lurjus, poikaseni, ei sen jäljissä kannata juosta, sillä se voi tulla luokse itsestäänkin, jos haluaa, ja vaikka ajaisitte sitä takaa, ette sitä löydä, ellei se tahdo. Mutta minä huomaan, että te olette hyväsydämisiä, senvuoksi sallikaa minun matkata teidän kanssanne. Minun nimeni on János Rozsomák. Pian saatte nähdä, että voin teitä paljossakin auttaa.
— Entä minne teillä on matka?
— Wieniin.
— Kumpa vaan ei kuninkaan luokse? — sanoi Pista.