— Jospa seisoisitkin vaan siellä, mutta tuossa on hänen korkeutensa
Mihály Apaffy, Erdélyn hallitsija.
Kerjäläisteini kalpeni ja hänen polvensa vavahtivat. Hallitsijan edessä! Hän katseli ympärilleen suurta kaarikattoista salia, hänen silmänsä liitivät yli samettipukuisten hovipoikien, pysähtyen seinälle, minne oli maalattu pöydän ääressä istuvan laihakasvoisen miehen kuva… samanlaiset olivat kasvot, kuvassa oli hänellä vaan vihreä viitta yllään ja kädessä jalokivinen valtikka.
Kerjäläisteini vaipui polvilleen.
— Nouse pystyyn, poikani — sanoi hallitsija. — Älä pelkää, ei ainoakaan hiussuortuvasi ole vaarassa. Antakaa hänelle tilkka viiniä toipuakseen.
Ystävälliset sanat ja viini palauttivat hänen rohkeutensa.
— Ei sinua syytetä täällä mistään — sanoi sitten Salitius tohtori. —
Päinvastoin, hallitsija on haettanut sinut tänne tuomariksi, poikani.
Sinun on määrä ratkaista, kumpiko näistä kahdesta herrasta on oikeassa.
— Minäkö? — änkytti hän hämmentyneenä. — Miten rohkenisin?
— Hallitsijan käskyä täytyy totella.
László Veres taivutti päänsä. Valkoinen koira makasi hänen jalkojensa edessä rauhallisena ja vilkutti hänelle rohkaisevasti kellertäviä, viisaita silmiään.
— Esittäkää hänelle, herrat, väittelyn sisällys, — sanoi Apaffy.