— Missä Teleky herra asuu?
— Hänkin asuu täällä linnassa.
— No päästäkää minut sitten Teleky herran puheille.
— Se on mahdotonta, sillä Teleky herran puheille on suorastaan aivan mahdotonta päästä.
Alakuloisena kääntyi hän pois ja yhtä toivehikkaana ja rohkeana kuin hän tuntia aikaisemmin oli astellut sinne, yhtä painunein päin tallusteli hän nyt tiehensä. Aurinko oli jo laskenut ja maailma oli verhoutunut harmaaseen hamoseensa, pukeakseen pian yllensä mustan. Se toi vaeltajan mieleen surullisen ajatuksen: »Missä nukut sinä yösi?»
Torilla alkoivat kaupukset koota telttojansa ja myymättä jääneitä tordalaisia paisteja ja poimivat hedelmät suuriin koreihin.
Niiden tuoksu kutitti houkuttelevasti uuden aatelismiehen nenää, hänen teki mielensä kopata sieltä paistinkappale ja juosta tiehensä. Mutta miten voisi hän tehdä sen tämä miekka vyöllään.
Hän rohkaisi mielensä ja vaelsi eteenpäin. Teiden varsilta vilkuttivat hänelle mielistelevästi tuulessa huojuvat katajapensaat. Pari mustalaispoikaa juoksi hänen luokseen napautellen viulunsa kieliä.
— Suvaitkaa käskeä meitä soittamaan jotain kaunista laulua, jalosukuinen, sankarillinen herra ritari.
— Korjatkaa luunne täältä, vekarat, sillä jos vedän miekkani huotrasta, kierivät teidän päänne palloina pitkin tietä.