Aamulla heräsivät gyulafehérvárilaíset kummallisiin satuihin, joista toiset puolet olivat tosia.
Se puoli nimittäin, että ne, jotka nousivat aikasin, löysivät useita kultarahoja tieltä, jota pitkin László Veres oli juossut tasku repeytyneenä. Lapset löysivät pieniä kiiluvia kiviä, joista yht'äkkiä levisi huhu, että ne olivat idän helmiä ja kalliita kiviä. Hallitsijattarenkin korviin ehti tämä sanoma ja hän lähetti uteliaana hakemaan muutamia sellaisia kadulta löydettyjä kiviä: ne olivat kauneimpia smaragdeja ja helmiä. Kultarahojakin tiedusteli hallitsijatar, mutta niistä ei löytynyt enää muuta kuin huhu, sillä ken oli löytänyt, hän oli ne visusti kätkenyt. Gyulafehérvárin kultaseppä, Albert Szana, juoksi kadulta kadulle niinkuin hullu ja kyseli kaupungin kaikilta lapsilta: mistä löysitte ne aarteet? Hovissa ja Mihály Teleky herran kotona ei koko päivänä puhuttu muusta, kuin eilisestä ihmetapahtumasta, johon ei kukaan voinut antaa selvitystä, ennenkuin puolelta päivin, kun »Kultaisessa karhussa» laastiin kapakkatuvan lattia ja sieltä löydettiin useita oikeita helmiä. Kapakan emäntä vei ne juoksujalkaa linnaan, saadakseen tietää senkin, kenen taskusta ne olivat pudonneet.
— Muuan nuori mies huvitteli meillä viime yönä muutamien muitten herrojen kanssa, — kertoi hän. — Hänellä oli mukanaan valkoinen koira ja hänen taskunsa oli repeytynyt ja siitä putoili tämmöisiä. Mutta eipä se näkynyt niistä paljoa piittaavan, kokoili niitä noin vaan kahmalokaupalla.
No nyt jo oltiin jäljillä, mutta vielä oli saatava selville, kuka se nuori mies oli.
Niin pienessä kaupungissa kuin Gyulafehérvárissa ei se kauan voinut jäädä salaisuudeksi. Metsästysveikot kertoivat koko kaupungille eilisestä tapahtumasta ja siitä miten outo mies oli nukkunut Petkyn luona, jolta aikasin aamulla oli ostanut ratsun ja sillä kiidättänyt Kolozsvária kohden. Hänellä oli äärettömiä aarteita. Hänen taskussaankin oli noin vaan irtonaisena nyrkinkokoisia timantteja. Tämä tietysti ei ollut kukaan muu, kuin László Veres, vaeltava, likainen teini, jonka hallitsija eilen teki aatelismieheksi.
Tästä ei suinkaan ollut vaikeata arvata loppua.
Ei hän voinut olla vaelteleva teini. Se oli sula mahdottomuus! Mistä voisi teinillä olla niin paljon kalleuksia? Oliko hän ehken varastanut ne jostain? Mutta keltapa hän olisi ne varastanut? Keltä siis puuttuivat kalleudet sitten eilispäivän? Ja sitäpaitsi, olikohan kellään täällä niin paljon aarteita! Puolesta taskullisestaan olisi hän voinut ostaa seudun kaikkein rikkaimman miehen!
Sanoma kasvoi kasvamistaan, kunnes lopulta oltiin täysin selvillä siitä, että se ei mitenkään saattanut olla kukaan muu kuin valepukuun puettu kuninkaanpoika.
Mutta mitä hän silloin täältä etsi?
Hei, mitäpä tavallisesti valepukuiset kuninkaanpojat etsiskelevät?