— Eipä hän totisesti paljoa tee: istuu.
— Istuu? Mitä sillä tarkotat?
— Lukkojen takana.
— Vankilassa? Pyhä Jumalani!
— Sielläpä niinkin.
— Mitä hän on tehnyt?
— Sitä minä en tiedä. Mutta se on varma, etten toivoisi pääni istuvan niin heikosti kaulassani kuin hänen. Näkemiin veikkoni, täytyy riennättää kiireellisiä kirjeitä hallitsijalle.
Hän kannusti hevostaan ja jätti sinne Lászlón keskelle tietä, pää kumarana ja ajatukset raatelevina.
Mitä minä teen? Lähden heti liikkeelle. Se oli hänen ensimäinen ajatuksensa, ja hän astui muutaman askeleen taaksepäin. Drava koira juoksi iloisesti haukahdellen hänen edellään kapakkaa kohden.
— Minun täytyy vapauttaa hänet. Täytyy pelastaa hänet, vaikka henkeni menisi. Minä lankean hallitsijan jalkojen juureen ja ellei hän suostu, vien hänet vankilasta väkisin. Minä kokoan apujoukon ja jos niin vaaditaan, piiritän minä Sárospatakin vankilat. Mutta jospa löytyisi aarrekin, sillä kulta-avaimella saa helpoimmin vankilankin ovat avatuiksi. Oi, rakas veljeni, löysinpä minä sinut vihdoin sittenkin! Vaikka istuisit raudoissakin, ei se tee mitään. Sinun veljesi on kylliksi voimakas ja kylliksi rikas… Varsinkin jos vielä saan matkaani loputkin aarteet. Hei, eipä puoli päivää ole koko maailman asia! Kääntykäämme takasin! Drava! Hei Drava!