Hyvät herrat! Jos helvetin pahojen henkien päähän pistäisi rakentaa kaupunkia, niin siitä varmaan tulisi Schemnitzin kaltainen.
Sikäläinen arvoisa maistraatti suokoon anteeksi tämän arvostelun, sillä ei ole sen tarkoituksena loukkaus eikä iva, ei ainakaan tätä nykyä elävien ihmisten suhteen, jotka eivät suinkaan ole syypäät siihen, että heidän esi-isänsä ovat kaupungin niin kieroon paikkaan rakentaneet. Ajattelepas, hyvä lukija, joka et ole näillä seuduilla ollut, muutamaa sataa vuorenhuippua, yhtä monta kattilantapaista laakson syvännettä, muutamaa tusinaa kukkulaa, joille on taajaan rakennettu kaikennäköisiä huoneita; etupuoli saattaa olla kolmikerroksinen, mutta takapuolia rakennus nojaa ja liittyy itse kallioseinään.
Kun kävelee tämän kaupungin luontoperäisellä katukivityksellä, niin tulee sydän tulville asti täyteen ihmisystävällisiä tunteita ja täytyy mieli heltyneenä huoata: »kuinkahan täälläkin voivat ihmiset asua!»
Seutu on kolkko ja ruma, ilmat aina epäsuotuisat.
Szitnya vuori, »pilvien rakastaja», vetää väkisinkin alas kylmää rintaansa vasten rakastettujaan, minne ikinä menossa ovatkin.
Ja kun ei ole pilviä tienoilla, niin puskuu se ärtyisen vanhanpiian lailla ja synnyttää tuulta. Kun ei sada, niin tuuli vinkuu vuorten rotkoissa ja huoneiden nurkissa.
Se on kamala kaupunki! Ilman myrkyttävät vuorikaivoksista nousevat höyryt, ja sen vesi synnyttää tauteja kelmeäposkisiin neitosiin sekä epäkypsiin nuorukaisiin. Toissa vuonna kelpasi asevelvollisten katselmuksessa kuudestasadasta kutsuntaan saapuneesta neljä »keisarin mieheksi». (Melkein häpeen mainitakin.)
Näin kerran ikäpuolen eukon kauhean suuri kori selässä läähättäen ja miltei väsymyksestä maahan vaipuen kiipeevän vastamäkeä ylöspäin, sillä Schemnitzissä joko kiivetään ylös taikka lasketaan alas. Kolmatta keinoa ei ole.
Korista nousi kovasti savua. Luulin jotain sen sisässä syttyneen tuleen, jonkatähden huusin tuolle slovakilaiselle eukko pahaiselle:
— Muori, kori palaa!