Ovet avautuivat ja puuhaavin askelin tuli palvelija valkeissa hansikkaissa ja tarjosi kahvia vieraille. Kahvin juotuaan polttivat herrat sikarin ja tehtiin kävelyretki puutarhaan. Mutta äskeisestä keskustelusta oli kuitenkin jäänyt mieliin jonkunlaista painostusta. Se oli koskettanut elämän suuria kysymyksiä, ja kun seuraelämässä satutaan niihin tulemaan, niin huomataan usein, että hyvä seurustelutapa on vain tarpeellinen, sileä ja kaunis peite, joka kattaa mitä erilaisimmat mielipiteet. Hienotuntoisten ihmisten kesken ovat mielipiteet epämukavia ja hävittävät helposti sen, mitä viehättämishalu on rakentanut.
Rouva von Blume, joka oli hyvin miellyttävä seuraihminen, oli varomattomasti antanut hyvän tahtonsa ja ihmisrakkautensa saattaa itsensä lausumaan niitä mietteitä, jotka ehdottomasti tunkivat hänen mieleensä, kun hän näki kaiken tuon komeuden Herrasaaren hovissa. Hän oli tottunut puhumaan suoraan ja kursailematta kapteeni Thoreldin kanssa tämän käydessä Kotkaisissa eikä ollut ajatellut, minkä vaikutuksen hänen suorapuheisuutensa nyt tekisi. Puhelu, joka oli alkanut niin yksinkertaisesti ja mitä parhaimmassa tarkoituksessa molemmilta puolin, oli yhtäkkiä muuttunut itsepuolustukseksi kapteenin puolelta. Rouva oli mielestään ollut epähieno ja tungetteleva täällä isännän omassa kodissa ja hän kadotti kokonaan tavallisen, iloisen hyväntuulensa ja tuntui mielestään epäonnistuneelta.
Kapteeni Thoreld taas oli hiukan pettynyt toiveissaan. Hän oli odottanut heidän vierailuaan kenties vähän liiankin kiihkeästi ikäisekseen, ja siitä oli tullutkin kosto miltei ihan heti paikalla.
Hän kuljetteli vieraitaan puutarhassa, mutta ei tuntenut enää samaa iloista tyytyväisyyttä Herrasaarestaan kuin äsken. Hänen kauniit ja komeat laitoksensa eivät olleetkaan miellyttäneet rouva von Blumea, vaan päin vastoin tympäisivät, ja hän piti varmana, että äidin ajatukset olivat tyttärenkin. Sillä tämäkin käyskenteli täällä niin kuin harmaa varpunen kullatussa häkissä — hän ei kuulunut tänne laisinkaan. Blumelaiset oli nähtävä kotonaan heidän omassa somassa ja yksinkertaisessa ympäristössään. Siellä hän sai aina esille vanhan paimensinfoniansa, täällä se särkyi. Hän oli melkein suuttunut kauniiseen Herrasaareensa ja hän voi ymmärtää, kuinka loisto ja komeus loukkaa tuota puritaanista totisuutta, jonka ankaria periaatteita hänkin tavallaan kunnioitti.
Mutta oli miten oli — hänen täytyy hajottaa pois pilvet, ja hän turvautui tuohon tehtyyn iloisuuteen, jonka aina täytyy kuulua hyvin kasvatetun miehen sivistykseen.
Sen sijaan että olisi mennyt näyttämään heille kasvitarhaansa, joka oli hänen ylpeytensä, vei hän heidät puoleksi ruohoittunutta käytävää myöten vanhaan huvimajaan, joka oli rakennettu kallion kielekkeelle järven rannalle. Täällä kukki jo orvokki puolukanvarsikossa, hongat humisivat yksitoikkoisesti ja Herrasaari kaikkine hienouksineen oli puutarhan peitossa. Kapteenin onnistuikin saada mielet yhtä iloisiksi kuin ne olivat Kotkaisissakin, hän pani kaikki voimansa liikkeelle, että äskeiset ikävät puheet unhottuisivat, ja hän sai neiti Louisenkin ottamaan osaa puheluun pienellä, hauraalla tytönäänellään, joka helposti muuttui kimeäksi, kun hän innostui.
He poimivat orvokkeja rantaäyräältä, nakkelivat voileipiä ja olivat luonnollisia. Varatuomari ja kapteeni keskustelivat vuodentulon toiveista, puhuivat siitä, kuinka välttämätöntä olisi, että hallitus ryhtyisi asiaan, jos hätä tulisi, ja päättivät sitä varten lähettää senaattiin kirjelmän, jonka alle olisi hankittava paikkakunnan maanviljelijäin nimiä. Tämä ihmisystävällinen päätös haihdutti loput rouva von Blumen pahasta tuulesta. Hän oli iloinen siitä, että näin ilman laseja ja karahviineja voitiin iloita luonnon helmassa Herrasaaressakin ja oli jo kadottanut kaiken vastustelemishalunsa.
Kun päivällisaika läheni, käveli kapteeni kotiin rouvan käsi toisessa ja tyttären käsi toisessa kainalossaan, ja kaikki olivat he tyytyväisiä ja iloisia. Mutta ponnistukset tämän mielentilan saavuttamiseksi eivät olleet antaneet kapteenille ollenkaan aikaa itse nauttia rauhallisesta, tyynestä maalaiselämästä, joka olisi ollut hänen suurin ilonsa. Mutta nyt aikoi hän sitä enemmän antautua siihen päivällistä syötäessä, ja hän kiiruhti pihaan vähän ennen vieraitaan muuttaakseen ruokalistaa vähän yksinkertaisemmaksi ja ennen kaikkea katsoakseen, ettei mitään kalliita viinejä asetettaisi esille, niin kuin hän ensin oli ajatellut.
Ruokapöytä oli katettu suureen hämärään ruokasaliin, jossa tuntui puutarhan tuoksua ja jossa lemusi oleanderi ja myski. Kapteeni Thoreld rakasti myskiä ja kasvatti verannalla muutamia pieniä keltaisia kukkasia, jotka varsinkin iltaisin levittivät voimakasta tuoksuaan ympärilleen ikäänkuin muistona jonkun pietarilaisen kaunottaren kammiosta. Tuo mietitty hienostelu jäi vierailta huomaamatta — eihän hän voinut heidän tähtensä kääntää koko taloaan nurin — ja päivällinen alkoi jäähdytetyllä viilipytyllä, joka tuntui niin maalaiselta ja yksinkertaiselta. Paistia syötäessä piti kapteeni Thoreld, punaviinillä täytetty lasi kädessään, pienen puheen vierailleen, kiitti heitä ja pyysi heitä antamaan anteeksi hänen vähän ylelliset nuorenmiehen taipumuksensa ja lausui sen toivomuksen, että he tulisivat ne kokonaan unohtamaan, kun toisen kerran tulisivat talossa käymään.
Tämän puheensa hän piti niin vaatimattomasti ja rakastettavasti, että rouva von Blume ojensi lasinsa kilistääkseen ja pyysi äänettömällä katseella anteeksi synnyttämäänsä väärinkäsitystä, kapteeni vastasi suutelemalla häntä kädelle, mutta jälkiruoan jälkeen hän tarjosi kätensä neiti Louiselle ja talutti hänet pianon ääreen saliin, jossa kahvi juotaisiin. Sitten pyysi hän neitiä laulamaan jonkun lauluistaan, kernaimmin jonkun "Sylvian lauluista", ja kun toinen heti siihen suostui, niin sai kapteeni Thoreld viimeinkin esille paimenidyllimielialansa, hymyili vienosti nojatuolissaan rouva von Blumen vieressä ja löi tahtia kädellään laulun mukaan. Lämpimämmin kuin koskaan ennen hyväili hän katseellaan valkeisiin pukeutunutta laulajatarta, ja kun tämä laulaessaan sattui sen pari kertaa huomaamaan, ihmetteli hän tuota ilmettä ja keveä puna peitti kauniisti hänen poskensa ja levisi kauas alapuolelle hienohipiäistä kaulaa.