— Ja mite sine tahto?
— Mitäpähän sitä muuta kuin työnansiota… Hevospäivätöitä.
— Jassoo. Joko loppu herrassöötinkin tykönä?
— Jo siellä loppui.
— No, no, — saaraan katso tykö; — ehkä aina löyty yhtä ja toista riskille miehelle.
Nyt ojensihe jo pohjalainen ja hiveli leukaansa. Silloin lopetti kapteeni yhtäkkiä kysymyksensä, katsahti huolettomasti kattoon ja virkkoi:
— Oleko sine nainut?
Jos kapteeni olisi katsonut miestä kasvoihin, olisi hänessä heti syntynyt epäilyksiä, mutta hän katsoi ulos ikkunasta, kun ei itsekään tuntunut oikein varmalta tätä kysymystä tehdessään. Se sattui kuin isku läpi pohjalaisen ruumiin. Mitä mahtoi kapteeni tuolla tarkoittaa? Hän ei varmaankaan tahtonut nainutta miestä palvelukseensa, se oli selvää. Pohjalainen kakistelihe, mietti hetkisen ja vastasi kieltävästi, ymmärtämättä oikein itsekään, että hän valehteli. Nuorella naimattomalla miehellä on aina paremmat toiveet, ja tuon pikku valheen vaimo kyllä antaisi anteeksi — kun saisi puolet miehensä tuloista.
— Jassoo, sanoi kapteeni vielä huolettomammin. No, ymmertekö sine maanviljelyksen peelle?
— Ymmärtänenhän tuota toki, kun on ollut oma torppa Pohjanmaalla neljä vuotta.