— Olen minä yhtä hyvä pohjalainen kuin sinäkin ja taidan kyllä suoriutua niin hyvin kuin sinäkin, jos tarvitaan.
Kalle Pihl tunsi heimolaistensa jäykän luonteen, arvasi oikein, että tästä saattaisi tulla rettelöitä, ja sanoi vain tyynesti ja suojelevasti:
— Eihän sinulle ole kukaan mitään sanonut. Mitä sinä sitten siinä rähiset?
Lehtimaa ei viitsinyt vastata mitään, mutta tunsi itsensä samassa Kalle Pihlin vihamieheksi, sillä miksi tämä oli houkutellut häneltä papinkirjan ja miksi hän oli ollut niin tyhmä, että antoi petkuttaa itseään. Täällä muiden seurassa katosi se kunnioitus, jota hän kahden kesken tunsi Kalle Pihliä kohtaan, ja hän päätti olla ollenkaan välittämättä tästä tänä iltana, varsinkaan kun ei ollut mitään kostoa pelättävänä, sillä seuraavana päivänä muuttaisi hän jo muille markkinoille, niin kuin sovittu oli. Sen lupauksensa aikoi hän kyllä pitää, sillä hän ei koskaan voinut olla varma siitä, ettei Kalle Pihl keksisi joitakin konnankoukkuja, joilla hän saattaisi toisen pulaan. Ja niin liittäytyi hän talon väkeen antaen Kalle Pihlin kulkea omia teitään.
Kalle Pihl, joka turhaan oli hakenut joukosta kaunista Annaa, meni tallirengin luo, jolla nähtävästi oli viinapullo, koska hän näytti niin mahtavalta, ja pyysi, ettei tämä antaisi toiselle pohjalaiselle mitään, kun tämä jo ennestäänkin oli vähän juovuksissa ja muutoin pahapäinen humalassa. Toinen otti neuvon korviinsa, kumma kyllä, sillä rengit eivät olleet vielä mitään nauttineet — muuten olisi se heitä vain yllyttänyt juottamaan vierasta ihan tiedottomaksi. Se on näet kilpailua sekin, ja voimia tarvitaan humalankin kantamiseen, joka on yhtä rasittava kuorma kuin mikä muu tahansa.
He tulivat keinulle, ilta oli tyven ja heitä istuutui keinuun niin monta kuin siihen suinkin mahtui. Tytöt kaksittain, pienestä pelosta hihitellen ja posket paahtavina, puristellen käsillään penkkejä, pojat välissä seisoen ja antaen vauhtia keinulle. Alussa oli oltu vähän jäykkiä, pojat ja tytöt erillään, mutta kun oli saatu keinu käyntiin, pääsi riemu valloilleen samassa. Oli tultu lähemmä toisiaan, tuupittiin tovereita kyynärpäillä ja polvilla, ja siinä oli tarpeeksi aihetta leikkipuheisiin. Nyt lensi keinu taivasta kohti, tytöt huusivat ja miehet nauroivat, mutta kun vauhtia hiljennettiin, aloittivat tytöt laulun, joka yhtä paljon kuuluu asiaan keinussa kuin aamen kuuluu asiaan kirkossa.
Eräs vanhemmista tytöistä, joka ei ollut saanut sijaa keinussa, koska oli tullut liian myöhään, oli vainunnut viinapullon katajistosta, ja kun hän heti arvasi, että se oli tallirengin, joka oli raivopäisin koko seudulla, antoi hän sen sisällyksen vuotaa maahan. Viime sunnuntaina oli hänellä ollut täysi työ miestä hillitessä ja hän oli mielestään sekä oikeutettu että velvollinen tekemään tämän kepposen. Viattoman näköisenä istui hän muiden seuraan odottamaan keinuvuoroaan ja nautti hiljaisesti tekemästään kepposesta.
Vihdoin oli tullut odottajien vuoro. Kalle Pihl oli jo ottanut keinun haltuunsa ja kehotti kompasanoja ladellen toisia tulemaan mukaan.
— Odottakaa minua! kuului samassa kimeä naisen ääni huutavan loitompaa, ja sieltä tuli Anna Mellilä, hienoksi pukeutuneena ja teeskentelevästi itsetietoisena. Hän oli tahallaan jättäytynyt muita jäljemmäksi voidakseen sitten tullessaan herättää sitä suurempaa huomiota.
Kaikki keinussa olijat kääntyivät katsomaan ja kiirehtivät häntä, mutta tyttö ei ollut pääsevinään ojan yli ja keikaili siellä aivan hurmaavasti.