Vait vuotta ummut ruusuin
Nyt tuhantenki;
Puun latvaan univalvein
Käy tuulenhenki.
Se nostaa raskaan verhon
Damastikaistaa,
Ja huoneeseen jo päivä
Kuin ihmein paistaa.
Yli mattoin hiljaa valuu
Nuo sädejuovat,
Mut leyhkät kukastoista
Jo viestit tuovat.
Alkoovin luona liitäin
Ja pitäin pilaa,
Ei kärpäsparvi huomaa
Ees asiain tilaa.
Mut vankeuttaan paarma
Tuoss' yrmii ääneen,
Sen vaisto näkyy vallan
Jo metsään jääneen.
Päin toista akkunasta
Käy hurjan tavoin, —
Ei huomaa vanki, että
On toinen avoin.
Mut muita rohkeammin
Nyt sisään vainen
Saa huimapäinen leyhkä
Ja huumaavainen.
Kautt' uudinten ja verhoin
Ja pitsienki
Yli kahden otsan leijuin
Käy tuulenhenki.
Se viestit kukkasjoukkoin,
Jotk' yksin janoo,
Tuo hoitajattarelleen
Ja hoivaa anoo.
Mut tuoksuaan se turhaan
Luo pielukselle;
Hän toisen kukkatarhan
Sai sydämelle.