Mut kastanjipuistikon tiellä
Ei pyhän ilmettä näy;
Kera lasten ja eukkojen siellä
Nuor arkkitehtikin käy.
Elon hyöky se tulvii rankka,
Niin raittiina, nuorena vaan
Luo templin, min muuri vankka
Jäi aikoja uhmimaan.
Hän piirtävi luonnoksen tapaan
Hätähätää porttaalin tään,
Sen goottisen kaaren vapaan
Ja sen suikon katkenneen pään,
Apostolit pitkät vielä
Sekä keskehen Mestarin
Ja pääskyn, mi sirkutti siellä,
Olall' istuen Luciferin.
Olit aika saatana säysy,
Kun korsia kuljettaa
Sai rauhassa linturäysy
Ja pesiä selkäs taa.
Mut kiire on touhuissa kevään,
Ei auta häikäilyt nuo,
Ja jos mieli ei vain jää levään,
Piru itse se suojaa suo.
Vaikk' kastanji päätään puistaa,
Vuos vuodelta nostaa se sen,
Ja messuissa latina luistaa,
Kunis niitä ei ymmärrä ken.
Canovan Pariksen edessä.
Tule, keiju, ahtaassa liivissäs!
Kas rintaa, kuinka on miehekäs,
— Ois siinä uinua kerta!
Ois siinä riemua auvoineen,
Kun jo voima marmorijäntäreen
Voi saattaa kiihkohan verta!
Tule, keiju, ahtaassa liivissäs!
Vai suotta taivaiset — mietipäs —
Soi tuomiovallan hälle?
Vai suotta Helena lähti, vai,
Pois myrsky-yöhön, kun niin nyt sai
Hän untua rinnalle tälle?