KAARLE (Vapisten:) Millä oikeudella? —
ERNST. Millä oikeudella, kysyt sinä, surkea vintiö?! Oikeudella?! Kuka on sinulle antanut oikeuden hävittää ihmisen onnea? — Sinä olet antanut köyhän nälkää näkevänä nöyristyä, solvaiset hänen rehellistä nimeänsä, poljet hänen sisarensa viattomuutta — ja kuin hän sitte nousee sinua vastaan, asettaa voiman voimaa vastaan, hampaan hammasta vastaan, kuin hän niin kiihtyneenä tulee pedoksi, ja uhkaa repiä sinut — silloin kysyt sinä millä oikeudella?!! Sillä oikeudella, jonka luonto, jonka Jumala on pannut minulle rintaan! — Kun sinua sääski vaivaa, niin tapat sä sen — ja minä en ihmistä, joka minulta on elämäni onnea hävittänyt, joka minulta on sisareni murhannut, minä en kuristaisi häntä, tuota kurjaa?!! (hänen aikoessaan syöstä itsensä Kaarlen päälle, astuu John esiin.)
KAARLE (Johnille:) Varjelkaa minua, herrani, tältä raivovalta! — (Tuntien Johnin, syrjään:) Mitä se on — tuo kyttyräselkäinen! —
ERNST (Kiiruhtaen Johnille:) Antakaa anteeksi ja kiitoksia, tuhannen kiitoksia! Millä olen kaiken tämän ansainnut, isäni, ja millä voin sitä palkita?!
JOHN (Tahtomatta nähdä Kaarlea:) Sillä että minua aina niin kutsut — ja olet, niinkuin olet ollut: rehellinen, jumalinen ja ahkera! (Syleilee Ernstiä. Hetken ääneti. Kaarleen kääntyen:) Mitä tahdotte, herrani?! (Katsellen häntä tarkasti:) Oi! Luulen minulla olevan kunnian teidät tuntea? Enkö niin? (Hetken ääneti:) — No — millä voin teidät auttaa?
KAARLE. Antakaa anteeksi, minä tulin isäni asioissa — mutta siitä ei voi tulla semmoisen tapauksen perästä enään puheeksi, ja niin jätän jäähyväiset. —
JOHN. Herra Farren on kertonut minulle vaatimuksestanne, minä tahdon sitä ajatella — tahdon hankkia tietoja — kenties myöskin, ajaessani ohitse — jos saan siihen lupaa, tahdon katsoa kauppanne kirjat läpi — kysykää 14 päivän perästä uudestaan asiasta.
KAARLE. Se on tällä hetkellä. —
JOHN. Minun täytyy valittaa, ett'en voi auttaa.
KAARLE (aikoo mennä.)