Skotlannin ylänkömaiden asunnot ovat varmaan kaikkien muiden Euroopan sivistyneiden maiden asunnoita huonommat. Ne ovat niin ahtaita, että ihmetellä täytyy, mitenkä koko perhe niihin mahtuu, ja rakennetut hakkaamattomista kivistä, joita usein ainoastaan oma painonsa ko'ossa pitää. Saumat ovat sammalilla ja savella tihennetyt. Ovet ovat laudoista huonosti yhdistetyt ja usein lukottomia ja salvattomia; akkunat niin pienet, että niitä tuskin huomaakaan ja usein vielä lasittomia. Matalalla olevissa ruovo-, sammal-, ruoho- eli joskus myös puu- tahi liuskakivi-katoissa on savutorven sijassa vaan räppänä, josta savu tupruaa. Näiden majaisten sisusta on ulkopuolen kaltainen, ihmiset ja eläimet asuvat niissä sovinnossa saman katon alla, ainoasti ohkainen lautaseinä eroittaa heidät toisistaan. Tässä ainoassa asuinhuoneessa, jossa ei ole juuri mitään huonekaluja, selvästi näkee, kuinka vähä ihminen todella tarvitsee elääkseen. Laattia on kovaksi tanhutusta savesta; suuri, paljaalla maalla oleva tulisija on sekä keittiönä että uunina. Tulisijan kohdalla riippuva kattila, muutama puurahi, möhkeästi tehty pöytä ja heinä- tahi sammal-vuode yhdessä nurkassa — siinä kaikki näiden hennottomain ihmisten mukavuus.
Miehet näyttävät villeiltä, ja siihen on heidän eriskummainen pukunsa suurena syynä. Heidän kanssaan seurustelu hävittää kokonaan sen vaikutuksen, jonka he ensi silmäyksellä tekevät. Heidän, ilman ja kovan työn ruskeuttamat kasvonsa ovat mielen-ilmeiset; heidän kasvojensa juonteet ovat ihanat ja säännölliset. Hiljainen vakavuus, joka joskus menee aina murheesen asti, näyttää olevan heidän pääluonteensa. He voivat kuitenkin olla hyvinkin iloisia. He ovat sivistyneempiä kuin luulisikaan. Kaikki he tuntevat esi-isäinsä sadut ja sankarilaulut. Melkein jokaisessa asunnossa me näimme Raamatun, rukouskirjan ja joskus jonkun vanhan historian, josta perheenisä ääneensä omilleen luekselee. Kerran kysyin: "Mitä te teette talvella, kuin lumi ja pakkanen pitää teitä majoissanne?" "Me rukoilemme ja kehräämme", oli kauniin tyttösen vastaus. Melkeen jokaisessa huoneessa riippuu perheen sukupuu, johon he usein uljuudella silmäävät.
Tämän maan ihmiset elävät hyvin vanhoiksi. Kuusikymmenisenä he ovat vielä aivan raittiita vähäisittäkään vanhuuden vammoitta. Me näimme miehen, joka oli 103 vuoden vanha. Naapurit sanoivat vielä ukon tekeytyvän todellisuutta nuoremmaksi, ja että hän olisi aina 111 vuotinen. Kuudenkymmenen miehenä me olisimme häntä pitäneet. Vähäistä ennen oli hän nainut neljänkymmenen vuotisen vaimon sekä häissään aikalailla hypellyt ja rakkopilliä puhaltanut.
Ossian'in[9] muisto heräsi meihin elävänä eräässä pienessä kylässä. Mies kansallispuvussa istui kivellä kirkkotarhan vieressä. Hänen pitkää lumivalkoista partaansa tuuletar heilutteli; hänen ulkomuotonsa vivahti villiltä; pari tummaa silmää tuijotti korkean, paljaan kallon alta. Polviensa välissä piti hän pientä harppua, josta hän houkutteli muutamia säveleitä, niillä säistääkseen voimallista, synkeä-äänistä vanhaa kansanlauluaan. Se oli yksinkertaista, enemmän puhetta kuin laulua. Koko kylä oli hänen ympärilleen keräytynyt; kaikki kuuntelivat huomaavaisina. Meille sanottiin: "ukko on laulaja, joka kyliä kiertelee harppuineen." Hänellä ei ollut varsinaista kotoa, mutta joka pirttiin oli hän tervetullut, niinkuin entiset runoniekat.
Irlantilaisen kansan köyhyys.
Irlantilaiset kuuluvat samaan sukuperään kuin vuori-skotit. Ne kuuluvat yleensä katolilaiseen kirkkoon. Vuoteen 1829 olivat katolilaiset sortotilassa, sillä kaikki heidän kansallisoikeutensa olivat heiltä riistetyt. Sentähden Irlantilaiset ovatkin taitamattomia ja köyhiä. He ovat yleensä hitaita, taika-uskoisia, siivottomia ja köyhiä sekä elävät sikain ja kanain kanssa yhdessä tuvassa.
"Irlannin talonpoika" — sanoo eräs Englantilainen matkustaja — "on taitamaton, laiska ja tulevaisuudestaan huoleton. Mutta sen on hän ainoastaan silloin, kuin hänen vaivannäkönsä ei lupaa vastaavaa palkintoa. Siitäpä syystä näkyykin suuri erilaisuus yhteisen kansan luonteessa ja tilassa niissä maan osissa, joissa kunto ja ahkeruus ovat vastaavan palkkansa saavuttaneet. Tämän suuren köyhyyden ensimmäinen seuraus Irlannissa on, sama kuin muissakin maissa, ääretön kerjääminen; täällä tapaa sitä paitsi n.s. satunnaisia kerjäläisiä enemmän, kuin missään muualla maailmassa. Matkustajasta näyttävät nämä kerjäläiset olevan kaikki samaa lajia; sillä molemmissa tapauksissa näkee hän samaa: repaleisen olennon. Varsinaiset kerjäläiset etsivät kuitenkin ainoastaan semmoisia kyliä, joissa matkustajat hevoisia muuttavat, ja kaupunkeita. Täällä ne näyttävät ryysyjään ja vammojaan, rukoillen armollista almua. Irlantilainen talonpoikakin on mitä itsepäisin vaivaisapua kiristämään. Nämä satunnaiset kerjäläiset ovat tosin viheliäisiin ryysyihin puettuina, mutta samoin ovat myös Irlantilaisten pienemmät talonomistajat ja työkansa, jotenka heitä on vaikea puvustaankin eroittaa. Mutta tavatessamme jonkun äidin, joka tuskin alastomuuttaan voi peittää, kantamassa rintalastaan selässään ja kaksi kolmi puolialastonta lasta ryysyisen isänsä kanssa kämpivän hänen perässään, tavatessamme nämä raukat majain ympäristöllä tallustelemassa, teiden vierillä istumassa tahi polkuteitä maataloihin rientämässä, eli, vielä varmemmin nähdessämme sivuitsemme kiiruhtavan vanhemman miehen kulossa kulkevan ja tajutonna edessämme töllistävän — tiedämme silloin tavanneemme maamiehen, köyhän, apua tarvitsevaisevan perheenisän. Nämä satunnaiset kerjäläiset uskaltavat tavallisesti mennä ainoastaan maataloihin ja mökkeihin; harvoin rohkenevat he isojen maiden omistajain huoneisin astua, ja jos he kohtaavat jonkun hyvästi puetun, varallisen näköisen miehen, katsovat he huolimattomasti häneen, aivan kuin toisen sukuiseen olentoon, sillä he luulevat, ett'ei heillä toisiinsa voisi olla minkäänlaista sääliväisyyttä."
"Se ei olekaan ihmeteltävää, että semmoiset ihmiset, jotka kaikki ovat köyhiä ja siis kerran kerjäläislauman kumppaneita, pitävät pyhänä velvollisuutenaan kerjäläisten auttamisen. Harvoin näkee majaa, jonka liedellä ei kerjäläinen istuisi. Hän jakaa perheen kanssa heidän niukan ateriansa. Tämä vieras kulkija on hyväntekijäinsä luokasta, ja hänen historiansa on kaikkien maamiestensäkin historia. Hän on jättänyt kotoseutunsa, sillä hän häpeää tutuiltaan kerjätä. Mies lähettää usein vaimonsa eineen etsintään ja jää itse kylmään, autioon mökkiinsä, miehuullisella uljuudella kurjuuttaan hautamaan. Jos Irlannin talonpoikaa kaikki onni kammoo, jos vuodentulon toivo pettää, jos kerjuu ei auta, mitä tekee hän silloin? Hän hiipii yöllä majastaan, varastaa muutamia perunoita, lypsää jonkun lehmän tahi näpistää jotakin muuta hiukan. Ryöstöön maanteillä, toisten huoneisin varkain tunkemiseen ja murhaan on hän harvoin syypää. Jos Irlantilainen tekee murhan, tapahtuu se kostoksi, eikä koskaan ryöstön himosta. Samoin myös hän ei koskaan varasta rikastuakseen, vaan pelastaakseen itsensä ja perheensä nälästä. Hän ei muista, ett'ei tarkoitus pyhitä välikappaleita. Irlantilaisen luonne on kuitenkin kunniallinen; köyhimmätkin maamiehet ovat rehellisiä ja oikeuden ystäviä."
Sama matkustaja kertoo vielä Irlantilaisten suuresta köyhyydestä. Hän tapasi pääkaupungin kadun kulmassa seuraavaisen kirjoituksen: "Rahan puute on niin suuri, että peljätään vaivaishuoneen ovien sulkemista välttämättömäksi." Sieltä kuitenkin tänä aikana on kaksi- jopa kolmetuhattakin köyhää saanut ainoan ravintonsa. Sitte hän näki Dublinin (lue: Dablinin) pääkadun käytävällä kaksi aivan alastonta lasta makaavan. Vilusta väriseväisinä tunkeutuivat he mitä likimmä toinen toisensa kuvetta, siten toinen toistaan lämmittääkseen. Se kylmäkiskoisuus, jolla sivuitse rientävä kansa heitä katsahteli, todisti selvään, ett'ei tuommoiset tapaukset Dublin'issa olleet harvinaisia. Hyvin-voimisen esimerkiksi mainitsee sama mies, että pohjaisessa Irlannissa on eräs seutu, jonka talonpojilla on leipää ja voita sekä kirnupiimää perunainsa höysteinä syödä.
Semmoinen suuri köyhyys ei yksinomaisesti riipu sorrosta, jossa kansa näihin asti on huokaillut, vaan kansan hitaudesta ja huonosta teollisuudesta. Irlantilaisen mielen-tylsyyteen on taas syynä se taitamattomuus, jossa katolilaiset papit tätä kurjaa kansaa pitävät.