Kreikkalaisten huoneet ovat kurjia majoja, joissa ihmiset ja kotieläimet yhdessä elamoivat. Tässä, samoin kuin muissakin samallaisissa suhteissa, saari-Kreikkalaiset ovat paljo mannermaalaisten edellä. Nyt kuitenkin isommat merikaupungit alkavat saada yhä enemmän Euroopalaisen muodon. — Uusi-Kreikkalaisten kieli eroaa paljo vanhain Kreikkalaisten kielestä. Se on kuitenkin hyvin sointuisaa ja sanarikasta.
Useimmat maan alkuasukkaat kuuluvat kreikkalaiseen kirkkoon. Protestanttilaiset ja katoliikkilaiset, joita maassa on, ovat enimmästi vieraita tulokkaita — Frankkilaisia. Kansa on uskonnollisessa suhteessa hyvin valistumaton sekä erittäin taikauskoinen ja raivoinen.
Kansan luonnetta kuvailee Italialainen Grimoni seuraavaisesti: "Ei millään opetuksella Kreikkalaista saa luopumaan vanhoista tavoistaan. Ne pelkäävät aina petettävän. Kaikki niissä herättää epäluuloa; mutta itse ei ne mitään niin paljoa ajattele, kuin petosta. Jos he menevät oikeuteen, vannovat he alussa, että heillä on koko maailman totisin asia ajettavana; mutta tavallisesti on kaikki vaan valetta ja viekkautta. He ajattelevat ainoastaan voittoa; se on ensimmäinen ja viimeinen, johon isä poikaansa teroittaa. He elävät niukasti, sillä he luulevat, että varallisuuden hankkiminen riippuu enemmän vaatimattomasta elämän tavasta, kuin voimallisesta elatuksesta ja toimeliaisuudesta. He eivät tee enempää työtä, kuin minkä välttämättömyys vaatii. Se, joka vaan voi, antaa mieluummin toisen asua maataan, kuin itse siihen ryhtyy."
Uusi-Kreikkalaiset omistavat yleensä monta luonnollista taipumusta, kätevyyden ja hyvän ymmärryksen; mutta kaiketta hengellisettä sivistyksettä ovat he niin tiedollisessa kuin aineellisessakin suhteessa paljon useimpain Euroopan kansojen jälellä; taitamattomat papit pitävätkin heitä mieluummin ra'assa tilassaan. Heidän taitamattomuuteensa on yhdistynyt vitkallisuus. Mikä kukoistava näkö täällä kohtaisi silmää, jos he, vaikka väki onkin harvalukuinen, edes puolella siitä ahkeruudesta, jolla me työlästä maatamme muokkaamme, peltojaan perkaisivat! Saari-Kreikkalaiset ovat tiedoissa, viisaudessa ja varallisuudessa kaikkien muiden Kreikkalaisten edellä.
Pellonviljelys on yleensä mitä kurjimmalla kannalla. Siltä puuttuu työvoimia, maanviljelijäin sisällistä intoa, työteliäisyyteen tottumusta ja maan-omistajain itsenäisyyttä. Tähän vielä lisääntyy kansan ennakkoluulot, jotka sitovat Kreikkalaisen vanhoihin tapoihin, sekä työkaluihin ja suuriin muutoksiin tarvittavat tarpeelliset varat puuttuvat. Talonpoikainen kansa on vieläkin melkein muinaisella kannalla. Lannoituksen käyttämistä he eivät tunnekaan. Sitä paitsi heillä ei ole mitään maa-omaisuutta, vaan viljelevät sitä herroillensa.
Mitä Kreikkaan maan kauppaan kuuluu, niin vakuuttaa meille jo yksi ainoa karttaan silmäys, ettei maan päällä ole toista niin kaupalle edullista maata, kuin Kreikkaan maa on. Tätä ominaisuutta juuri vanhan Kreikkaan maan olikin kukoistuksestaan kiittäminen, ja sepä uudelle Kreikkaallekin tuottaa suurimman omaisuuden, jolla he voivat alkaa vapautustaistelunsa Turkkilaisia vastaan.
Olympia.
Turkkilaisen Tessalian Larissa-kaupungin pohjoispuolella leviää kaunis, mutta autio maakaistale aina mereen saakka, Hiljaisuus ja yksinäisyys vallitsee siellä nyt samassa määrässä, kuin meteli ja riemu ennen siellä kihisevässä ihmisjoukossa. Täällä näkyy jäännöksiä Kreikkalaisten teistä, joilla ei kenenkään jalka enää astu. Muutamat maisvainiot laaksoissa ja kurjat öljypuiden istutukset ovat nyt ainoat viljelykset. Hävitetyt kylät ja metsistyneet puistot osoittavat, että kansa jonkun aikaa sitte oli paljoa lukuisampi, kuin nyt. Tumman ruskeita, laihoja olennoita, joista näkee, että ne vieläkin kantavat sortajainsa ijestä, asuu näissä kurjissa majoissa.
Tuolla, suuren varjon tavoin, kokoutuu Kreikkalaisten muinaismaailman jumalan asunto lumivalkeine kattoineen. Kun Ossa'a ei lueta, näyttävät sitä ympäröitseväiset vuoret kääpiöiltä eli lintukotolaisilta. Vanhimmat Kreikkalaiset luulivat Olympiaa maailman korkeimmaksi vuoreksi ja sen keskustaksi. Maata, nimittäin, luultiin litteäksi levyksi, jota voi kokonaan Olympialta katsella. Tämä usko ja vuoren majesteetillinen muoto vei taas siihen päätökseen, että Olympia oli jumalien maallinen asunto. Tämän kukkulan kohdalle luultiin olevan reikä taivaan vaskikuvussa — se oli kuolemattomain voimain portti. Kaksi muuta porttia ajateltiin olevan taivaan la'essa, nimittäin idän ja lännen äärimmäisissä reunoissa. Näistä päivän ja yön jumalat menivät seurueineen valtamerestä taivaanlaelle ja sieltä takaisin. Olympialla suuret jumalat neuvoittelivat. Ne — 12 luvultaan — muodostivat vanhain neuvoston. Zeus oli niiden ylimmäinen. Ne päättivät maailman kohtalosta ja taivaan salaisuuksista. Muut jumalat ottivat osaa niihin yhteisiin kokouksiin, joita Zeus kokoon kutsui tärkeistä tehtävistä tuumimaan. Kristallipalatsit peittivät vuoren kukkulan. Nämä olivat jumalien asunnoita, joita ei mikään kuolevainen tohtinut lähestyä. Niin kertoo Kreikkalaisten jumaluusoppi Homeron ajoista. Jo kauvan ennen kristillisyyttä oli se pyhyyden kunnia, joka niin kauvan Olympialta paistoi, hävinnyt.
Asettukaamme nyt tälle kukkulalle! Mikä näkö! Maa, joka on ollut meidän sivistyksemme suurimman osan kehtona, jossa muinoin kaksikymmentä ylistettyä kansaa asui, leviää meidän ympärillemme. Tämä nyt niin harva-väkinen Tessalia ja hävitetty Kreikkaan maa lukivat kerran satoja mahtavia kaupungeita; niiden knkoistavaiset vainiot olivat täynnä kyliä ja pieniä kaupungeita: kaikkialla näkyi asunnoita, temppeleitä ja todistuksia hupaisuudesta, hyvinvoinnista, siveydestä ja korkeasta hengellisestä sivistyksestä. Kreikkalaisten toimellisuus, heidän älynsä ja voimansa tuotti syviä satamia maansa rannoille, kuivasi lampeja, joissa ruttotauteja tallentui, ja peitti vedet laivoillaan, joiden liput liehuivat kaikilla tunnetuilla merillä. Mitä tästä kaikesta on tullut? Ei tunneta edes kaikkia paikkoja, joissa muinaiset useimmat paikat olivat. Villit eläimet asuvat kuningasten linnoissa; karjat kävelevät raunioiksi riutuneiden temppeleiden sijoilla, ja täällä vierasvarattomalla kukkulalla, josta Zeus salamanuoliansa nakkeli, rakentavat nyt ainoastaan hänen lintunsa, kotkat, pesiänsä. Rantueet taas ovat muuttuneet hetteiköiksi, joista vahingollisia höyryjä kohoilee. Satamat ovat tukkoon lietyneet ja kuivaneet; harvat jälellä olevat kaupungit näyttävät luurangoilta; yleinen köyhyys on tullut entisen rikkauden sijaan, puute ja vajavaisuus ylellisyyden ja kylläyden sijaan; koko maa, muinoin loistoisuuden pesä, on nyt hävityksen ja kurjuuden kuva.