Mutta tämän kommunismin toteuttaminen jäi keskeneräiseksi. Ainoastaan yksityinen omistusoikeus kultaan ja hopeaan, raha, poistettiin kokonaan. "Profeetat, saarnaajat ja neuvosto ovat päättäneet, että kaikki on oleva yhteistä, että jokaisen tulee luopua rahastaan, kullastaan ja hopeastaan, joka myöskin lopuksi tapahtui", kertoo Gresbeck. Näitä varoja käytettiin etupäässä agitatsionikustannuksiin ja sotamiesten värväykseen.
Mutta yksityinen talous säilytettiin edelleenkin, ja yksityinen omistusoikeus tuotannon- ja nautinnonvälikappaleisiin poistettiin vain siinä määrin kuin sodan tarpeet sitä vaativat.
Perintö-oikeus oli edelleenkin voimassa, yksinpä sotasaaliistakin saattoi osa jäädä yksityisomaisuudeksi.
Rahan tultua poistetuksi oli tuotteiden vaihtaminen tullut välttämättömäksi, kun kerran oli säilytetty yksityisomaisuus tuotannonvälineisiin ja tuotteisiin, ja Johann Leydeniläinen kielsi erityisesti niissä artikkelissa, jotka hän julkaisi tammikuun 2 p:nä 1535, kristittyjä m.m. harjottamasta viekkautta ja petosta vaihtokaupassa". Miten suuressa määrin yksityisomaisuutta säilytettiin, käy ilmi m.m. eräästä kohtauksesta, jonka Gresbeck kertoo: Knipperdollinck tuli erään rihkamakauppiaan luo, jolla vielä oli jäljellä varastonsa. Silloin Knipperdollinck sanoi hänelle: Sinä tahtoisit kai myöskin olla pyhä, mutta rihkamastasi et tahdo luopua. Sinä istut ja mietit, että sinä voit ehkä saada siitä voittoa. Rihkamasi on sinun Jumalasi. Siitä sinun täytyy luopua, jos tahdot olla pyhä". Rihkamakauppaa ei siis pidetty suorastaan minään kunniallisena ammattina, mutta "kommunistinen hirmuhallitus" ei ajatellutkaan hävittää sitä väkivallalla.
Yhteisiä aterioita tapaamme kyllä Münsterissä, mutta ne olivat osaksi satunnaisia juhlallisia kansan kokouksia, osaksi sotatoimenpiteitä. Jokaisen portin luona oli kokoushuone, jonne vahdit ja ne, jotka työskentelivät valleilla, menivät syömään, ja missä myöskin saarnattiin. Diakonit ja seurakunnan asettamat isännät hoitivat taloutta. Päivällisen aikana luettiin ruokailijoille, kertoo Gresbeck, luku vanhasta testamentista tai profeetoista. Aterian jälkeen laulettiin jokin saksalainen virsi. Sitte nousivat syöjät ylös ja menivät taasen vartiotoimeensa.
Myöskin naiset, jotka olivat mukana puolustuksessa, ottivat osaa näihin aterioihin. Kerssenbroick kertoo, kuinka oli määrätty, että veljet ja sisaret istuisivat eri pöydissä, ja kohtuullisen siivosti, eivätkä pyytäisi muuta ruokaa kuin mitä tuodaan. Syödessä ei puhuttu sanaakaan, vaan kuunneltiin lukijaa.
Kaikki tämä muistuttaa paljon enemmän pietistien kokousta kuin juominkeja. Mutta juuri sellaista oli kerettiläiskommunismi.
Kustannukset näistä yhteisistä aterioista saivat katolinen kirkko ja siirtolaiset maksaa. Heidän taloistaan ja luostareista ottivat diakonit ne ruokavarat, joita tarvittiin.
Kussakin seurakunnassa oli kolme diakonia, joiden huolena oli myöskin köyhäinhoito. Pitemmälle ei kristillinen kommunismi ole käytännöllisesti ajanpitkään päässyt missään, missä se on säilyttänyt yksityistalouden.
Samat diakonit ottivat myöskin selvää yksityisten ruokavaroista, mutta tämä onkin tarpeellinen toimenpide piiritetyssä kaupungissa ja osottaa, muuten että yksityinen taloudenpito jatkui. Vasta myöhemmin annettiin hädän pakottamina määräyksiä, että jokaisen tuli luopua niistä liioista vaatteista ja kaikista ruokavaroista, jotka hänellä oli, mutta diakonit sen sijaan antaisivat kullekin perheelle päivittäin leipää ja lihaa, niin kauan kuin sitä oli. Puutarhatkin jaettiin eri perheiden kesken. Yksityisomaisuusjärjestelmä pysytettiin siinäkin suhteessa.