Ja nyt teemme yhden kysymyksen hra Thiers'ille ja hänen palvelijoilleen, kansallisen puolustuksen herroille. On tunnettua, että Thiers oli rahaministerinsä, hra Pouyer-Quertierin kautta esittänyt otettavaksi kahden miljaardin heti maksettavan lainan. Onko totta vai eikö:
1) että tämä asia oli sovittu niin, että useita satoja miljooneja olisi provisionina luisunut Thiers'in, Jules Favren, Ernest Picard'in, Pouyer-Quertier'n ja Jules Simon'in yksityisiin taskuihin ja:
2) että yhtään maksua ei tulisi tehtäväksi ennenkuin vasta Pariisin "rauhoituksen" jälkeen?
Joka tapauksessa oli asian täytynyt olla hyvin kiireellisen, sillä Thiers ja Jules Favre pyysivät häpeämättä Bordeaux'n kokouksen nimessä preussiläisiä joukkoja miehittämään Pariisin. Mutta se ei sopinut Bismarckin suunnitelmiin, kuten hän pilkallisesti ja aivan julkisesti kertoi kotiin palattuaan Frankfurtin ihmetteleville porvareille.
II.
Pariisi oli ainoa vakavampi este vastavallankumouksellisen salaliiton tiellä. Se oli siis riisuttava aseista: Siinä suhteessa oli Bordeaux'n kokous vilpittömyys itse. Jollei kokouksen junkkarien raivoava kiljunta olisi ollut kyllin kuuluvata, niin olisi Thiers'in suunnittelema Pariisin antaminen triumviraatin (kolmimiehisen liiton) haltuun — jonka muodostivat joulukuun-murhaaja Vinoy, bonapartelainen santarmi Valentin ja jesuiittakenraali Aurelles de Paladine — tehnyt jokaisen epäilyksen mahdottomaksi. Mutta samalla kun salaliiton tekijät asettivat aseista riisumisen todellisen tarkoituksen julkeasti kaikkien katseltavaksi, vaativat ne Pariisia laskemaan aseensa sellaisella tekosyyllä, joka oli mitä huutavin, häpeällisin valhe. Kansalliskaartin tykistö, sanoi Thiers, kuuluu valtiolle ja on luovutettava valtiolle takaisin. Tosiasia oli seuraava: siitä antautumispäivästä alkaen, jolloin Bismarckin vangit luovuttivat Ranskan Bismarck'ille, mutta olivat pidättäneet itselleen suurilukuisen henkivartioston sitä nimenomaista tarkoitusta varten, että pitäisivät Pariisia kurissa sen avulla — siitä päivästä alkaen oli Pariisi varuillaan. Kansalliskaarti järjestäytyi uudelleen ja uskoi korkeimman johtonsa keskuskomitealle, jonka kaarti kokonaisuudessaan, muutamia vanhoja bonapartelaisia osastoja lukuunottamatta, oli valinnut. Sen edellisenä päivänä, jolloin preussiläiset marssivat Pariisiin, piti keskuskomitea huolen siitä, että ne kanuunat ja kuularuiskut, jotka kapitulardit (antautujat) kavaluudella olivat saaneet jäämään niihin tai niiden läheisiin kaupunginosiin, jotka preussiläisten piti miehittää, siirrettiin Montmartre'een, la Villette'een ja Belleville'een. Tämän tykistön oli kansalliskaarti omalla avustuksellaan hankkinut. Se oli virallisesti tunnustettu kansalliskaartin omaisuudeksi tammik. 28 p:vän antautumissopimuksessa ja sellaisena erotettu erilleen valtiolle kuuluvien aseitten yleisessä luovutuksessa voittajalle. Thiers'iltä puuttui niin täydellisesti läpinäkyvin syyn varjokin aloittaakseen sodan Pariisia vastaan, että hänellä ei ollut muuta keinoa kuin turvautua valeeseen: kansalliskaartin tykistö on valtion omaisuutta.
Tykistön takavarikoiminen oli tarkoitettu Pariisin ja samalla koko syyskuun 4 päivän vallankumouksen aseista riisumisen alkajaisiksi. Mutta tästä vallankumouksesta oli tullut Ranskan laillinen tila. Tasavallan, sen teot, oli voittaja antautumiskirjan sanallisessa sisällyksessä tunnustanut. Antautumisen jälkeen olivat sen tunnustaneet kaikki vieraat vallat. Sen nimessä oli kansalliskokous kutsuttu kokoon. Syyskuun 4 p:nä alkanut Pariisin työväenvallankumous oli Bordeaux'n kansalliskokouksen ja sen toimeenpanevan valiokunnan ainoa oikeusperuste. Jollei syyskuun 4 p:vää olisi ollut, niin olisi kansalliskokous heti saanut väistyä vuonna 1869 ranskalaisen eikä preussilaisen vallan aikana yleisellä äänioikeudella valitun ja vallankumouksen väkivaltaisesti hajoittaman lakiasäätävän laitoksen tieltä. Thiers'in ja hänen ticket-of-leave-miestensä olisi täytynyt antautua keskusteluihin saadakseen itselleen Louis Bonaparten allekirjoittaman suosituksen, jolla olisivat voineet välttää matkan Cayenne'een. Kansalliskokous, varustettuna valtakirjalla rauhan solmimista varten preussiläisten kanssa, oli vain yksityinen välikohtaus siinä vallankumouksessa, jonka todellinen ruumiillistuma yhä vielä oli aseistettu Pariisi — sama Pariisi, joka oli tämän vallankumouksen tehnyt, joka sen tähden oli kestänyt viisikuukautisen piirityksen kaikkine nälänhädän synnyttämme kauhuineen ja joka pitkitetyllä vastarinnallaan, jota Trochun "suunnitelmakaan" ei ollut estänyt, oli laskenut perustuksen maaseudun itsepintaiselle puolustussodalle. Ja Pariisin piti nyt joko laskea aseensa Bordeaux'een kokoontuneiden kapinallisten orjainpitäjien häpeällisestä käskystä ja tunnustaa, että sen syyskuun 4 p:vän vallankumous vain oli yksinkertainen valtiovallan siirto Louis Bonapartelta hänen kuninkaallisten kilpailijoittensa käsiin, — tahi sitten astua uhrautuvaisena esitaistelijana esiin Ranskan puolesta, jonka pelastaminen perikadosta ja uudestisyntyminen olivat mahdottomia, jollei vallankumouksellista tietä kaadettu kumoon niitä valtiollisia ja yhteiskunnallisia oloja, jotka olivat synnyttäneet toisen keisarikunnan ja jotka tuon keisarikunnan suojelevan huolenpidon alaisina olivat päässeet kehittymään äärimmäisen mädännäisyyden tilaan. Pariisi, vaikka vielä oli viisikuukautisen nälänhädän uuvuttama, ei epäröinyt silmänräpäystäkään. Se päätti sankarillisesti kestää kaikki vastarinnan vaarat taistelussa ranskalaisia salaliittolaisia vastaan, huolimatta siitä, että yhä vielä preussiläisten kanuunain kidat ammottivat alas heitä kohtaan heidän omista linnoituksistaan. Mutta samalla kansalliskaartin keskuskomitea, kauhistuen kansalaissotaa, jonka keskelle Pariisi tulisi pakosta joutumaan, päätti asettua puolustavalle kannalle, huolimatta kansalliskokouksen ärsytyksistä, toimeenpanevan valiokunnan perusteettomista hyökkäyksistä ja uhkaavista joukkojen keskittämisistä Pariisiin ja sen ympärille.
Thiers itse alkoi sitten kansalaissodan lähettämällä Vinoy'n johdolla joukon poliisiupseereita ja muutamia linjarykmenttejä yölliselle ryöstöretkelle Montmartreen äkkirynnäköllä ryöstämään sieltä kansalliskaartin tykistön. On tunnettua, miten tämä yritys meni myttyyn kansalliskaartin vastustuksen ja tapahtuneen joukkojen veljestymisen tähden. Aurelles de Paladine oli jo etukäteen painattanut valmiiksi voittosanomansa ja Thiers'illä oli valmiina jaettaviksi seinäjulistukset, joilla piti antaa tiedoksi hänen valtiokeikaustoimenpiteensä. Kummatkin täytyi nyt korvata Thiers'in julistuksella, jossa hän ilmoitti jalomielisen päätöksensä antaa kansalliskaartin pitää aseensa. Hän ei epäillyt, sanottiin julistuksessa, sen tulevan käyttämään niitä hyväksensä liittymällä hallituksen puolelle kapinoitsijoita vastaan. Kaikista 300,000 kansalliskaartilaisesta noudatti ainoastaan 300 tätä pikku Thiers'in kehoitusta liittyä häneen omaa itseänsä vastaan. Maaliskuun 18 p:n mainehikas työväenvallankumous otti vastustamattomasti Pariisin valtaansa. Keskuskomitea oli sen väliaikainen hallitus. Eurooppa näytti hetkisen epäillen miettivän, tokko sen pää-, valtio- ja sotatoimet olivatkaan todellisia vai olivatko ne vain kauan sitten kadonneen menneisyyden unia.
Maaliskuun 18 p:stä siihen saakka, kun versaillesilaiset joukot hyökkäsivät kaupunkiin, pysyi köyhälistön vallankumous niin puhtaana kaikista väkivallantöistä, joita "ylempien luokkien" vallankumoukset ja vielä enemmän vastavallankumoukset ovat uhkuen täynnä, että sen vastustajat eivät voineet löytää muita kannattimia kiukulleen kuin kenraalien Lecomtes'n ja Clément Thomas'n mestaukset ja yhteentörmäyksen Place Vendôme-torilla.
Yksi bonapartelaisista upseereista, joka otti osaa yölliseen hyökkäykseen Montmartre'lla, kenraali Lecomte, oli neljä kertaa käskenyt 81:stä linjarykmenttiä ampumaan erästä aseetonta väkijoukkoa Place Pigale'lla. Kun joukot kieltäytyivät siitä, puhkesi hän raivoissaan herjaamaan heitä. Sen sijaan, että olisivat ampuneet vaimoja ja lapsia, ampuivat hänen omat miehensä silloin hänet itsensä. Ne juurtuneet tavat, jotka työväenvihaajien kurinalaisuudessa on istutettu sotamiehiin, eivät luonnollisesti häviä samassa silmänräpäyksessä, jolloin sotamiehet siirtyvät työväen puolelle. Nämä samat miehet mestasivat myöskin Clement Thomas'n.