Keisarikunnan täydellinen vastakohta oli kommuuni. Huuto "yhteiskunnallisen tasavallan" perään, jolla Pariisin työläiset alottivat helmikuun vallankumouksen, ilmaisi ainoastaan epämääräisen vaatimuksen sellaisesta tasavallasta, joka poistaisi ei ainoastaan luokkavallan monarkisen muodon, vaan tekisi lopun luokkavallasta kokonaisuudessaan. Kommuni oli tämän tasavallan määrätty muoto.
Pariisi, vanhan hallitusvallan keskipiste ja asuinsija sekä samalla Ranskan työväenluokan yhteiskunnallinen painopiste, oli noussut aseisiin Thiers'in ja hänen maajunkkariensa yrityksiä vastaan palauttaa ja ikuisiksi ajoiksi vakiinnuttaa tämän niiden keisarikunnalta perimän, vanhan hallitusvallan. Pariisi saattoi tehdä vastarintaa ainoastaan sentähden, että piirityksen johdosta armeija oli laskettu hajalle ja sen tilalle oli muodostettu pääasiallisesti työläisistä kokoonpantu kansalliskaarti. Oli nyt vain saatava muutetuksi tämä joukko pysyväiseksi laitokseksi. Kommuuni päätti siitä syystä kaikkein ensiksi lakkauttaa seisovan sotajoukon ja korvata sen aseistetulla väestöllä.
Kommuunin muodostivat Pariisin eri piireissä yleisellä äänioikeudella valitut valtuusmiehet. Ne olivat vastuunalaisia ja aina erotettavia. Niiden enemmistö oli luonnollisesti työläisiä tai tunnettuja työväenluokan edustajia. Kommuuni ei ollut tarkotettu olemaan parlamentarinen, vaan työskentelevä korporatsioni (yhdyskunta), hallitseva ja lakiasäätävä samalla kertaa. Poliisilaitokselta, joka tähän saakka oli ollut ase valtion hallituksen käsissä, riistettiin heti sen valtiollinen luonne ja muutettiin se kommuunin vastuunalaiseksi ja milloin hyvänsä viralta pantavaksi työaseeksi. Samaten hallinnon eri haaroilla palvelevat virkamiehet. Kommuunin jäsenistä alkaen alaspäin oli julkisia toimia hoidettava työmiesten palkoilla. Korkeitten valtiovirkojen haltijoiden saavutetut oikeudet ja edustusrahat katosivat näitten virka-arvojen mukana. Julkiset toimet lakkasivat olemasta keskushallituksen kätyrien yksityistä omaisuutta. Ei yksistään kaupungin hallinto vaan koko tähän saakka valtiolle kuulunut alotteiden teko annettiin kommuunin käsiin.
Sittenkun seisova sotaväki ja poliisi, vanhan hallituksen asiallisen vallan välikappaleet, kerta kaikkiaan olivat lakkautetut, valmistautui kommuuni musertamaan hengellisen sortovallan välinettä, pappisvaltaa. Se päätti hajottaa ja pakkoluovuttaa kaikki kirkot, mikäli ne olivat omaisuutta hallitsevia yhdyskuntia. Papit lähetettiin takaisin yksityiselämän hiljaisuuteen siellä edeltäjiensä apostolien esikuvan mukaan elämään uskovaistensa almuista. Kaikki opetuslaitokset avattiin kansan maksutta käytettäviksi ja puhdistettiin samalla kaikesta sekaantumisesta kirkon ja valtion puolelta. Sillä tehtiin ei ainoastaan koulusivistys kaikkien saavutettavaksi, vaan tiede itsekin vapautettiin luokkaennakkoluulojen ja hallitusvallan sille asettamista kahleista.
Oikeusviranomaiset kadottivat sen näennäisen riippumattomuuden, joka vain oli ollut omiaan salamaan niiden alistuvaisuuden kaikkiin toisiansa seuraaviin hallituksiin, joille kaikille ne, yhdelle toisensa perään, olivat vannoneet uskollisuudenvalan ja sen taas rikkoneet. Kuten muutkin virkamiehet tulivat ne vastaisuudessa valittaviksi ja olemaan vastuunalaisia ja virasta erotettavia.
Pariisin kommuunin piti luonnollisesti olla mallina kaikille Ranskan suurille teollisuuskeskuksille. Niin pian kuin kunnallisten asiain järjestys vain oli toteutettu Pariisissa ja muissa suuremmissa keskuksissa, olisi vanha keskitetty hallintojärjestys saanut antaa sijaa tuottajien itsehallinnolle myöskin maaseudulla. Eräässä lyhkäisessä kansallisen järjestyksen luonnoksessa, jota kommuunilla ei ollut aikaa laajemmin suunnitella, sanotaan nimenomaan, että kommuunin tulisi olla jokaisen pienimmänkin kylän valtiollisena muotona ja että seisovan sotaväen tilalle maaseudulla olisi asetettava kansanmiliisi, jonka palvelusaika oli pantava mahdollisimman lyhyeksi. Maaseutupitäjät kussakin piirissä hoitaisivat yhteisiä asioitaan piirin pääkaupungissa olevan edustajakokouksen kautta ja nämä piirikokoukset vuorostaan lähettäisivät edustajia kansalliseen edustajistoon Pariisissa; edustajat olisivat milloin tahansa erotettavia ja valitsijoittensa antamiin määrättyihin ohjeisiin sidottuja. Ne harvat, mutta tärkeät toimet, jotka jäisivät jälelle keskushallinnon suoritettaviksi, eivät tulisi — kuten tahallisesti on vääristelty asiata — lakkautettaviksi, vaan annettaisiin niiden hoito kunnallisille s.t.s. ankarasti vastuunalaisille virkamiehille. Kansallinen yhteys ei tulisi särkymään, vaan päinvastoin järjestymään tällaisen kunnallisen järjestysmuodon kautta. Se tulisi todelliseksi sellaisen valtiovallan lakkauttamisen kautta, joka itse uskotteli olevansa tämän yhteyden ruumiillistuma, mutta kuitenkin tahtoi olla riippumaton ja yläpuolella kansakuntaa, jonka ruumiissa se kuitenkin oli vain loiskasvannainen. Samalla kuin oli leikattava pois vanhan hallitusvallan vain haitalliset, rasittavat elimet, oli sen oikeutetuilta toimilta otettava pois se valta, joka pyrki kohoamaan yhteiskunnan yläpuolella ja annettava takaisin sen vastuunalaisille palvelijoille. Sen sijasta, että kerran kolmessa tai kuudessa vuodessa ratkaistiin, kuka hallitsevan luokan jäsen parlamentisia edustaisi ja potkisi kansaa, tuli yleisen äänioikeuden palvella kommuneihin järjestynyttä kansaa samalla tavalla kuin yksilöllinen äänioikeus palvelee jokaista muuta työnantajaa, auttaa sitä löytämään liikkeesen työmiehen, valvojan, kirjanpitäjän. Onhan kylliksi tunnettua, että yhdyskunnat yhtä hyvin kuin yksityisetkin henkilöt todellisissa liiketoimissa tavallisesti osaavat löytää oikean miehen ja, jos joskus erehtyvät, pian taas osaavat sen korjata. Mutta toiselta puolen ei mikään voisi olla vieraampaa kommuunin hengelle kuin asettaa yleisen äänioikeuden tilalle hierarkkinen (arvojärjestystä noudattava) virkoihin asettaminen.
Uusien historiallisten luomien tavallinen kohtalo on, että niitä erehdytään pitämään vanhempien, jo elettyjenkin yhteiskunnallisten elämänmuotojen jäljennöksinä, jos ne jossakin määrin muistuttavat niitä. Niinpä on tätä uutta kommuunia, joka murtaa rikki uudenaikaisen valtiovallan, katsottu niiden keskiaikaisten kommuunien toisinnoksi, jotka ensin kävivät tuon valtiovallan edellä ja sitten muodostivat sen perustuksen. — Kommuunin järjestysmuotoa on väärin sekoitettu yritykseen pikkuvaltioiden liitolla, jota Montesquieu ja girondistit uneksivat, korvata se suurten kansojen yhtenäisyys, joka, vaikka aluksi onkin aikaansaatu väkivallalla, nyt on tullut tärkeäksi tekijäksi yhteiskunnallisessa tuotannossa. — Kommuunin vastakkaisuutta valtiovaltaan verrattuna on väärin pidetty sen vanhan taistelun liioiteltuna muotona, jota on käyty, liian pitkälle menevätä valtiovallan keskittymistä vastaan. Erityiset historialliset olosuhteet lienevät muissa maissa ehkäisseet porvarillisen hallitusmuodon klassillisen kehityksen sellaisena kuin se on Ranskassa tapahtunut ja sallineet suuria valtion keskuselimiä täydennettävän, kuten Englannissa, turmeltuneilla pappien seurakuntaneuvostoilla (vestries), keinottelevilla kaupunginvaltuusmiehillä ja vihasta sähisevillä köyhäinhoitohallitusten esimiehillä kaupungeissa ja tosiasiallisesti perinnöllisillä rauhantuomareilla maaseudulla. Kommuunin kaltainen järjestysmuoto päinvastoin antaisi takaisin yhteiskuntaruumiille kaikki ne voimat, jotka tähänastinen loiseläjä "valtio", joka ravitsee itseään yhteiskunnan kustannuksella ja estää sen vapaata liikuntaa, tähän saakka on siltä niellyt. Yksinään tällä teolla olisi kommuuni pannut Ranskan uudestisyntymisen käyntiin. — Maaseutukaupunkien keskiluokka näki kommuunissa yrityksen sen vallan palauttamiseksi, jota se Louis Philippen aikana oli maan suhteen käyttänyt ja jonka Louis Bonaparten aikana tunki syrjään maaseudun luuloteltu valta kaupunkien yli. Mutta itse asiassa olisi kommuuni-järjestys saattanut maaseudun tuottajat piiripääkaupunkien henkisen johdon alaiseksi ja niiden kaupunkityöläisissä taannut niille heidän etujensa luonnolliset edustajat. — Kommuunin pelkkä olemassaolo toi mukanaan jonakin itsestään ymmärtävänä paikallisen itsehallinnon, mutta ei enää vastapainoksi nyt tarpeettomaksi tehtyä valtiovaltaa vastaan. Saattoi pistää ainoastaan sellaisen henkilön päähän kuin Bismarckin, joka, kun häntä ei ole otettu huomioon "veri ja rauta"-juonineen, mielellään palaa takaisin sellaiseen vanhaan, hänen henkistä laatuaan niin miellyttävään käsityöhön kuin "Romahduksen" aputoimittajaksi — ainoastaan sellaiseen päähän saattoi pälkähtää valehdella Pariisin kommuunin ikävöivän sitä vuoden 1871 vanhan ranskalaisen kaupunkijärjestyksen irvikuvaa, jonka muodostaa preussilainen kaupunkien järjestys, joka alentaa kaupunkien hallinnot toisarvoisiksi rattaiksi suuressa preussiläisessä valtiokoneistossa. —
— Kommuuni toteutti kaikkien porvarillisten vallankumousten ponsisanat — halvan hallituksen — lakkauttamalla molemmat suuret menolähteet, armeijan ja virkamiehistön. Sen pelkkä olemassaolo edellytti monarkian olemattomuutta, monarkian, joka ainakin Euroopassa on luokkavallan säännöllinen painolasti ja välttämätön verho. Se hankki tasavallalle todella kansanvaltaisten laitosten perustuksen. Mutta ei "halpa hallitus" enempi kuin "todellinen tasavaltakaan" ollut sen päämääränä. Molemmat seurasivat ohimennen itsestään.
Se selitysten monenkaltaisuus, jonka alaiseksi kommuuni joutui, ja se etujen kirjavuus, joka siinä ilmeni, todistavat, että se oli läpeensä laajentumiskykyinen valtiollinen muoto, kun sitävastoin kaikki aikaisemmat hallitusmuodot olivat olleet oleellisesti tukehduttavia. Sen todellinen salaisuus oli siinä, että se oli työväenluokan hallitus, tulos tuottavien luokkien taistelusta anastavia vastaan, vihdoinkin löydetty valtiollinen muoto, jonka vallitessa työn taloudellinen vapauttaminen voitaisiin toteuttaa.
Ilman tätä viimeistä ehtoa oli kommuuni-järjestys mahdottomuus ja petos. Tuottajien valtiollinen valta ei voi pysyä pystyssä niiden yhteiskunnallisen orjuuden rinnalla. Kommuunin piti sentähden olla vipuna niitä taloudellisia perustuksia kaadettaessa, joihin luokkien olemassaolo ja siis myöskin luokkavalta perustuvat. Niin pian kuin työ on saatu vapautetuksi, tulee jokaisesta ihmisestä työntekijä ja työ lakkaa olemasta luokkaleimana.