"Voi, lapseni nuori ja kalpea, voi, sinun intosi oivallan — ja Luoja sun toimesi siunatkoon ja vieköhön huolet maan!"
Suursaaressa 9/8 1891.
MAISTERI-KEKKERIT.
Oli sauhua huone täynnä kuin taistelukentällä vaan ja pöydällä pulloja seisoi kuin kannokko kaskesmaan, yli-ympäri sikarin päitä sekä tahroja liköörin — kas semmoiselta se näytti ilokestissä maisterin.
Hän itse on hienoin herra ja silkistä rinnukset, nenäkakkulat kallihit yllä ja korkeat kaulukset: Hän onkin syntyä suurta ja pappa on arvokas mies ja rikkaita on hän myöskin, — niin ainakin ihmiset ties.
Ja nyt hän on maisteri vihdoin, siis viisas ja oppinut on, muka nyt ovat aseet valmiit elon tuimaan taistelohon — siis juoskoon hurmaava juoma ja pyöriös taivas ja maa, toki sentään maisterimiessä vapauttaan nautti saa!
"Hoi, kyyppari, pullosi poista! Tähän samppanjaas sinä tuo, kovin käynyt on äitelääksi ijankaikkinen 'munkkisi' vuo! Hei, kumppalit, pohjaan maljat, niin saadahan samppanjaa, se se silmiä kirkastuttaa ja mieliä kannustaa".
Näin reuhasi maisteri nuori ja kuorossa huusivat muut:
"Jano juuri ei meillä nyt liene, vaan voipihan huuhtoa suut!" —
Niin olikin sauhua syöty! Kovin karvaita sikaarit!
Oli äänissä karkea kaiku ja paineessa tenoorit.
Mut samppanjaa kun saatiin, pian kaikki jo miehistyi, taas silmihin tuikahti tulta ja mielet jo virkistyi: jo on joukkio soittoa vailla, joku kieliä koskettaa, ja toiset ne huojuen säistää ja laulua hoilottaa.
Yks sentään nurkkahan tuonne on hiipinyt hiljakseen, hän tuskin on tilkkoa juonut, enin istunut itsekseen: tuli maalta hän tuonoin vasta, ylioppilas nuori hän on, sukulaisena maisterin tänne pääs seurahan hienoston.