"Elä sinä moiti, Lippa, markkinoitasi, hyvät sinä markkinat pidit, kun oikein ajattelet", nauroi Härmänmäen isäntä, joka oli saanut kuulla Lipan ja Kallen välisestä asiasta vähän.
"Enpä heitä pahoin moitikkaan!…" tuumasi Lippakin.
"Sitähän minäkin, ett'et sinä parempia ole pitänyt ennen koskaan!… Nyt saat laulaa sitä Ville Tolosen viisua, että 'Ensi kerran halasin paimentyttöä ja kontti oli hartioilla, Tilu rantantaa, Tilu rantantaa ja kontti oli hartioilla! Vaan nytpä minä tapasin oman kullan Kajaanin markkinoilla, Tilu rantantaa, Tilu rantantaa, Hei Kajaanin markkinoilla!…' Eikös niin Lippa?"
"No, jospahan niinkin…"
"Viisaspahan se oli Lippa, kun ei kotimieheksi jäänyt … ei sitä häjyä olisi uskonut… Noo, ruuna, koetetaanpas nyt tämän vaihdokkaan tapoja … tokko sulta jalat löytyy, poika … pysytteleppäs jälessä, Matti … ke, ke, mitä siinä mieluilet? No nyt tuo jo alkaa olla sinne päin … vielä vähän paremmasti … ka sillä lailla!… Eläpä varasta takasillas … rehti juoksu se olla pitää! Heeei, talon kohdalla!…"
Yhtenä sateena lenteli tierapaakut uuden ruunan kavioista ja sinne tänne rytkähteli reslareki vierulla ja kaltoksi ajetulla markkinatiellä, kun isäntä yhä vain hevostaan kiirehti ja aina vähän väliä pistokkaalla kylkeä pitkin ropsautti.
Koki Mattikin mustaa suitsista nyhtää … vuorotellen oikeaa ja vasenta, niin että Musta päätänsä kahtaalle nakkeli, mutta lujasuinenko lie ollut vai eikö lie jaksanut, pitemmäksi ja pitemmäksi kävi vain yhä välimatka, vaikka musta laukata pylkkäsi, että reki hytkyvän tuntui.
NERON TÄHTEET
Kuvaus pääkaupungista.