Mutta ei näyttänyt Jussi kuulevankaan … eikö lie kuullutkaan. Verkalleen vössysteli kujatietä poispäin ja alla päin kepillään eteensä kopeloi ja kaikenlaista itseksensä höpötti — — —
Tuota tekoaan se oli Pehkos-Jussi jo kymmeniä vuosia tehnyt. Oli koetettu joskus saada häntä ruotilaiseksi jonnekin asettumaan, oli myöty pari kertaa "avessuunissakin" huutolaiseksi vähimmän vaativalle, mutta ei vain ottanut sitä totellakseen Jussi. Hän oli sen niin saanut päähänsä, että kulkulaisena se on parempi ja niin oli hän lähtenyt maailmalle kerjäilemään. Vaikka synnynnästään hassahtava, oli hän muuten hiljainen ja sävyisä ja antoi mielellään muille rauhan, kun vain muut olisivat hänelle sen antaneet.
Mutta siihenpä eivät pojanpurlakat ensinkään suostuneet, pyörivät vain ukkoparan ympärillä, kun tämän turkkireuhkasta lienevät sipaleenkaan äkänneet. Missä talossa vain lie lapsia ollut, ja varsinkin kasvavia, käsipuhkopoikia [nimitys johtunut siitä, kun pienempiä kaloja käsin puhkotaan perkatessa], siellä tehtiin ukolle sellaista kiusaa, kuin juuri näimme pappilan poikainkin harjoittavan. Ja samoin kuin häntä sielläkin laulatettiin, tanssitettiin ja nauratettiin, samoten kaikkialla muuallakin. Mutta näinpä se Pehkos-Jussikin pysyi tupakissa ja ruuassa, edellinen oli näet Juholle aivan yhtä tärkeä kuin jälkimäinenkin.
Tuli se näiden lisäksi joskus vielä kolmaskin halu ukkoparkaa kiusaamaan ja silloin siinä ei muu auttanut kuin suorinta tietä kaupunkiin karnasta. Kaupungissa kyllä oli katupojat, jotka eivät mitenkään voineet antaa tuon kummallisen äijän turkki päällä kesäkuumassa rauhassa tallustella, vaan ahdistelivat kaikella tavoin ja härnäilivät. Mutta kaupungissapa ne myöskin paremmin lantit lähtivät ja lanteilla ryypyt, ja siksipä se Junnullakin sinne toisinaan aina mieli teki.
Eikä sitä sitten enää hätää ollutkaan, kun lie kerran parin kolmen ryypyn vanhaksi päässyt, niin että jalat niin lystisti tuntuivat kohahtelevan. Tunsivat ne katupojat Pehkos-Juhon käynnistäkin jo oliko käkeilemistä, sillä reippaammin astui ryypyn saatuaan Jussi ja sauvaansa heilutteli ja ympärilleen katsellen uhotteli, että "tulkaapa nyt, rakit, niin saatte tietää, mitä se muksu maksaa…"
Mutta silloinpa juuri ne eivät tulleetkaan. Antoivat Jussin vain rauhassa katuja kuleksia ja tulliportistakin poistua, kauan hän näet ei kaupungissakaan viihtynyt.
* * * * *
Taitaa nyt tulla kymmenkunta vuotta siitä mätäkuun päivästä, jona Pehkos-Jussi matkustussauvansa maahan laski ja arastelevat silmänsä ijäksi päiväksi umpeen sulki.
Se oli tuollainen poutainen ja helteinen kesäpäivä, jona heinämiehet luojaansa kiittelevät ja jok'kisen lapoonsa huolettomasti kuivumaan hajoittelevat. Kilkis, kalkis, kilkis, kalkis kuuluikin kaikilta kyläläisten nurmilta, siellä kun he kukin aina vuorollaan tylsyneitä viikatteitansa terästivät. Ja sitten he niin vakavasti kyykistyivät ja huurs, huurs huusi tuore heinä poikki mennessään ja röyhevälle niitokselle kellahti.
Lammin rantueilta talonsa alta teetti juuri heinää kirkonkylän kauppamies. Myötämäkeä löivät siinä miehet ja veden ääreen tultuaan aina kovasimiaan huuhtasivat, ennenkuin liippaamaan rupesivat.