"Voi käykääpä te, Reeta, kyllä sen Jumala teille palkitsee, jos minä en saattaisikaan…"
"Mitenkäpä se sinäkään … vaan käypihän tuota tuon verran palkattakin… Kunhan se nyt vain kotiinsa sattuisi…"
Niin lähtivät emännän kanssa saunalta pihaan.
"Luuleeko emäntä sen lähtevän?" kysäsi muori, kun olivat vähän matkan päässä.
"Mene tuota tiedä … vaan niin se minusta tuntuu, ett'ei se lähde semmoisten vihamielisten luo kuin Jussikin", arveli emäntä.
"No, vaan sanotaanhan kirjassa, että 'autuaat ovat ne, jotka isoovat ja janoovat, sillä heitä pitää ravittaman'," intti muori. "Ja kun hällä nyt halu on, niin…"
"Niin, niin, enhän minä estelekkään… Menkää vain … ja kiire taitaa ollakkin…"
Emäntä meni "puotia katsomaan" ja Reeta muori lähti kiireen kahussa pappilaan astua suoputtamaan.
Muu väki ei tästä mitään tiennyt eikä siitä heille mitään sanottukaan. Yksinään sai Jussi Pehkonen saunassa voivotella, vaan oven olivat kuitenkin auki jättäneet, että ilma oli raittiimpi ja jotakin katsella saattoi. Tuolla kaareusi pilvetön sinitaivas ylhäällä niin puhtaana ja mieltä kohottavana, tuolla lentää suikasi pääskyspari kiistaten keskenänsä lennossa ja säveltaidossa ja tuolla lammen toisella rannalla liikkuivat iloiset piikatytöt luo'olle haravoiden miesten pörhöpäisiä niitoksia.
Ei tainnut sentään saunassa olija joutaa ajatustaan enemmän kuin katsettaankaan mihinkään kiinnittämään. Kuolevalla lie näet omat ajatuksensa ja sen Pehkos-Jussi hyvin tunsi, että nyt ei kuolema enää kaukana ollut. Niin alkoi kaikki tuntua heikolta ja voimattomalta. Ja hengitys oli lyhyt ja tuhuttava ja rintaa taas niin poltti kuin pikiliekissä.