"Oli se koko olemus, tuo Lullekin! Sen kanssa vain ei saattanut vakaisemmista ja henkisemmistä asioista keskustella, ei vaikka peto olkoon! Ei muka hänen iällään enää soveltunut ihanteista … eläs vanhakin sitten … ja voipiko totuuden ihanne ja vapauden olla kellekään sopimaton? Sitäpä hän mielellään tietää tahtoisi, voipiko? Ja mikähän lempsatin järjestelmä se olisi, johon ei totuus mahtuisi, kun tiukalle pantaisiin? Valheeseen ei totuus mahdu, se kyllä myönnetään, mutta vale pois, totuus sijaan, ja entäs sitten? entäs sitten?"
Näin mietti mielessään Yrjö, kun Ylioppilastalolle astui… Portaita noustessaan sattui ylöspäin vilkasemaan: "Spei suae patria dedit" seisoi tuolla korkealla oven yläpuolella kultakirjaimilla. Niin, niin nuoriin se isänmaa luottaa … ja silläpä se onkin juuri nuorten asia ihanteiden lippua kohottaa … ja totuushan maan perii, hm!
Jo aukasi oven ja toista sisään päin lykkäsi. Leveällä akkunan laudalla istui muutamia ylioppilaita … siinä istuivat ja puhelivat … ja nauroivat eilispäivän kokoukselle Enqvistillä, että kun se ja sekin oli ollut puheita pitävinään, vaikk'ei kieli paljo suussa liikkunut … ja että… Vaan ei viitsinyt Yrjö mokomia juttuja kuulla. Vilkasi lasikaappiin oliko kirjeitä tullut ja kun ei ollut, niin niine hyvineen portaita yläkertaan juoksi.
Ei ollut heittämistä kalosseja tuohon kaikkein syötiksi … pian ne uudet joukosta viedään ja saapi niitä sitten kuuluutella, että "se tunnettu henkilö, joka silloin ja silloin j.n.e." Paras oli panna ne sisäkkäin tuonne oven taa syrjemmäksi… Sitä tehdessään jo vilkasi sivuhuoneesen, mitä ne siellä?… Pelasivat dammia toiset … muutamat sohvilla retkottivat sanomalehti nenänsä alla.
Jo sitten saliin astui … silmäsi ympärilleen ja vesisäiliön eteen pysähtyi ennen kuin toiseen sivukammariin meni Tilskueren'istä kirjanarvosteluja y.m. lukemaan. — —
— — Selkäkenoon oli Yrjö Alve sohvaansa solunut … ja luettavaansa kerrassaan vaipunut. Olikin se sattunut niin hauskaa lukemista, "Naiskirjallisuuden kehitys pohjoismaissa" … ei tahtonut kesken heittää, vaikka se tulkoon!…
"Kuuleppa, Yrjö, minulla olisi vähän asiaa…"
Sandbergin Ville se siinä ovella seisoi palttoo päällä … hänkin oli niitä saman puolen keltanokkia.
"No! sanohan asiasi!"
Ei haluttanut Yrjöä ensinkään nyt paikaltaan hievahtaa.