GOTTSCHALK FLEMING: Huh, kuinka helpottaa mun rintaani, kun tuolta tomust' tanssisalin pääsin! Kas, tääll' on vilpoisaa ja rauhallista ja hauskaa uinaella haaveitamme mun armas, kallis morsioni Aune!
AUNE:
Niin, kyllä Gottschalk, tääll' on rauhallista!
GOTTSCHALK FLEMING: Kas, näissä vanhan linnan kammioissa ma hyvin viihdyn, täällä talvi-illat ma tutkin kirjoja ja soitin, lauloin mun rakkaan kumppalini luutun kanssa, kun tornin ikkunoissa ulvoi myrsky ja huovit räyhäs olvikammiossa. Mut joskus iltaisin, kun vingahtain nous nostosilta linnan ja kun ratsain sai kaupungista huovijoukon kanssa mun veljein Olavi, ma havahduin ja varroin siksi, kunnes touhu tyyntyi.
AUNE:
Ja sitten kirjoihis sa vaivuit taas?
GOTTSCHALK FLEMING: Niin, kirjoihin tai luuttuhuni tartuin ja sulle lauloin, vaikka itsekseni.
AUNE:
Sa mua tokko lienet muistanutkaan?
GOTTSCHALK FLEMING: Mun aattehissa vuotta monta jo sa olet yksin ollut — tiedät kyllä.
AUNE (heittäytyen hänen kaulaansa): Niin, sen ma tiedän … mutta sentään pelkään… en tiedä miks, vaan tääll' en enää viihdy…
GOTTSCHALK FLEMING (kummastuen):
Et viihdy täällä näissä suojissamme?
AUNE: En, rakas Gottschalk, en, … nää linnan suojat on kylmät, raskahat ja päivää vailla…