KLAUS FLEMING:
Niin suurta uhrausta ei hän tehne.
EBBA FLEMING: Ken takaa sen? Sa mielees johda, marski. ett'ei hän itseään vain enää mieti, kun tuonoin syntyi hälle poikakin: näät herttua tai prinssi Kustaa Aadolf voi kantaa kruunut kolmen valtakunnan, jos lankeaa se Sigismundon päästä.
KLAUS FLEMING:
Hm, nyt on herttualla poika, niin!
EBBA FLEMING (hiljan):
Mut meillä myöskin, marski Fleming!
KLAUS FLEMING (sävähtäen):
Häh?
Sa mitä tarkoitat?
(Ebba on vaiti)
Ei, Ebba, Ebba,
sa hilli ylpeytes ja kerkäs kielesi
Ma toivon, ett'en sua ymmärtänyt.
EBBA FLEMING (kohottautuen): Ja miks' en lausuis kerran julki sitä, mit' öisin usein olen miettinyt, Mun sisar Kaarina sai Ruotsin kruunun ja pojalleen hän valtikankin jättää ois voinut, jos ois hällä poika ollut. Mut mull' on poika, nuori Juhana, ja miks' ei poika Ebba Stenbockin vois tulla Suomen suuriruhtinaaksi?
KLAUS FLEMING (tiukasti): Nyt vaikene ja muista: kuningas voi pojallensa valta-kruunun antaa, mut minä — —
EBBA FLEMING (innolla): Sinä, niin, jos arvos tunnet, oot yksin käskynhaltijana maassa, jok' ilman Flemingeitä ryssäin ois tai muiden muukalaisten kulkurein, — ja marskina on sotajoukot sulla ja Ruotsin laivastosta toiset puolet. On ilmaiseksi kruunun harvat saaneet, mut rohkea sen itse ottaa… Suomi on luotu Flemingeille… Sigismund, tuo heikko raukka, sit' ei riistää voi ja Kaarlen hankkeet valtaistuimelle ei salli liioin näihin puuttumista; jos tahdot vain, on Suomen kruunu sun ja sinä voit sen antaa, kelle tahdot!
KLAUS FLEMING (ärjästen)
Nyt vaiti, Ebba; onkos piru itse sun mieles villinnyt? Vai valapatto ois marski Fleming e'essä kuninkaansa?