ILKKA: "Ken rikkoo lait ja oikeutta polkee on valapatto eessä Jumalan", sen hälle huudan, vaikka hirsipuusta!
KONTSAS: Niin tehdä vannomme ja ken jos väistyy, sen korpit nokkikoon ja madot syököön kuin koiran raadon haisevalta suolta. Sen sielu älköön koskaan rauhaa saako, vaan lailla Hornan hengen kummitelkoon ja kyttyräissä, hampaat irvellänsä hän ontuvana menköön helvettiin!
ILKKA ja KONTSAS (käsi ylhäällä):
Sen vannon kautta sielun autuuden!
KONTSAS:
Siis rauha taloon!
ILKKA:
Onni lähtijälle! (Kontsas pois).
(Ilkka menee ovelle hänen jälkeensä, palaa takaisin
ja jää seisomaan mietteihinsä),
He rauhaa toivottivat, nyt kun juuri ma oman rauhan uhraan oikeudelle. Mit' onkaan tapahtunut? Tänään kai ma aamukirkkoon läksin niinkuin ennen? Ja nyt on ryöstettynä isäin talo, on rammaks ruhjottuna vaimo multa ja muiden mielestä jo kangastaa vain tyrmä mulle sekä hirsipuu! Ja sentään tuntuu täällä rinnassani kuin siell' ois rauhan suuri sunnuntai ja sielussani koittais kirkas päivä ja kirkon kellot kaukaa kumajais. (Hetken äänettömyys). Niin on, ma tiedän sen, ma tunnen sen, ma astun varmaa tietä oikeuden — ja oikeutemme marskin täytyy myöntää. Hän onhan laamannina Pohjanmaan ja vallanhaltijana kuninkaan — ei väärää sallia voi kuningas. Vaan jos mä sentään surman suuhun käyn Mut eestä oikeuden sen teen mä silloin — niin monta kuollut on jo eestä sen, miks sit'ei tehdä voisi Jaakko Ilkka?
(Esirippu alas).
TOINEN NÄYTÖS.
Ensimäinen kuvaelma.