[77] Globe, huhtikuun 25 p. 1829.
[78] Globe 30 p. toukokuuta v. 1829.
[79] Corresp. inédite, T. II joulukuun 26 p. 1829.
[80] Eckermann, Gespräche mit Goethe T. III, s. 112.
[81] Tourneux kertoo näet (siv. 44), että "Mérimée uhrasi maalaus- ja piirustustaiteille kaiken loma-aikansa, mikä vain jäi yli opinnoilta lakitieteen ja vanhojen sekä uusien kielten aloilla, joita hän sittemmin tunsikin niin täydellisesti ja sujuvasti".
[82] Jo Cromvellia luettaessa oli suuri joukko Hugon tuttavia ollut läsnä arvostelemassa. Kun sitten eräänä heinäkuun iltana v. 1829 Marion de Lorme (silloin oli sillä nimenä Un duel sous Richelieu) samalla tapaa julkiluettiin, nähtiin tekijän luona kaunis seurue ajan kirjallisinta ja taiteellisinta yleisöä: Balzac, Delacroix, Alfr. de Musset, Alex. Dumas, Alfr. de Vigny, Sainte-Beuve, Villemain, Mérimée, A. ja E. Bertin. Louis Boulanger, Fr. Soulié, Taylor, Soumet, Em. ja A. Deschamps, veljekset Devéria, Ch. Magnin, rva Tastu y.m. — Kaikki läsnäolevat kiittivät kappaletta kummastellen, että Hugo oli osannut mukautua näyttämön vaatimusten jälkeen. Mérimée oli ainoa, joka toisten poistuessa jäi Hugota puhuttelemaan lausuakseen mielipiteensä kappaleesta. Näytelmän lopussa oli hänen mielestään erehdys: Didier on luonnottoman julma, ellei hän viime hetkessä helly Marion'in rukouksista, sanoi hän. — Hugo ei silloin myöntänyt ystävänsä muistutusta oikeaksi. Vasta sitten kun Marion'in esittäjätär, kuuluisa rva Dorval, harjoiteltaessa oli tehnyt saman muistutuksen, taipui hän seuraamaan Mériméen neuvoa. (Katso V. Hugo raconté sivv. 259 ja 317).
Painamattomien teosten julkilukeminen ystäväpiirissä oli muuten tähän aikaan hyvin tavallista. Ja useimmissa tällaisissa tiloissa näyttää Mérimée olleen läsnä, seikka, joka tavallaan todistaa häntä pidetyn hyvänä arvostelijana. Niinpä tapaamme hänet 24 p. jouluk. 1829 Alfred de Musset'n luona, jota Mérimée suuresti ihaili, kuuntelemassa tämän espanjalaisia kertoelmia, "Contes d'Espagne". (— Paul de Musset: Biograph. d'Alfred Musset, siv. 88.)
[83] Ampèren kautta oli Mérimée rva Récamier'n salonkiin tullut. Ampère oli nimittäin silmittömästi ihastunut talon rouvaan ja samoin kuin Petrarca kuolemaansa saakka pysyi uskollisena saavuttamattomalle Lauralleen, samoin Ampèrekin ihanteelleen rva Récamier'lle, jonka kanssa hän ylläpiti kirjeenvaihtoakin viimemainitun kuolemaan asti (katso: Corresp. inédite). Mérimée ei koskaan oikein voinut käsittää toverinsa tunteita tässä suhteessa. "Cela est bon pour Ampère… Moi, pas si bête!" oli hänen tapansa sanoa. (Katso: Cuvillier-Fleyry: Posthumes et revenants, Paris 1879, taikka Journal des Débats, heinäk. 1875).
Ajatuksensa rva Récamier'stä on Mérimée vanhempana lausunut sangen avomielisesti eräässä 30 p. toukok. 1862 rva Senior'ille osotetussa kirjeessä, missä tuo kuuluisa nainen saa kuulla ankaroita totuuksia. Mistä Mérimée myöhemmin oli suuttunut häneen, on vaikea sanoa, mutta arvattavasti oli sekin siihen vaikuttanut, että rva Récamier kerrassaan valloitti häneltä yhden hänen parhaimmista ystävistään, nimittäin Ampèren. "Un de mes amis très intimes — sanoo hän vasta mainitsemassani kirjeessä — a été amoureux d'elle très violemment. C'était un homme d'un caractère très passionné, très capricieux, très original. Petit à petit, elle l'a façonné de telle manière, qu'il est devenu doux, poli, bénin, et médiocre comme tout le monde. Chose singulière, elle a détruit le coeur en lui. Lorsqu'elle est morte, il m'a semblé qu'il en éprouvait une sorte de soulagement". — Comte d'Haussonville: Prosper Mérimée & Hugh Elliot, Paris 1888, siv. 124.
[84] Siellä kävijöinä mainitaan m.m.: Barante, Alex. de Toqueville, Briffaut, de Loménie, Pasquier, Noailles'n herttua ja hänen kälynsä kreivitär de Noailles, Beaumont, Montalembert, Quinet, Lerminier, Chateaubriand, Sainte-Beuve y.m.