[211] Esimies oli oikeastaan kirjailija Pierre Antoine Lebrun, jota valtiolliset toimet estivät akatemiallista tehtävää täyttämästä. Ampère oli valittu Guiraud-vainajan sijalle. — Mériméestä kerrotaan muuten, ettei hän koskaan, kuten niin monet muut, tullut akatemian kokouksiin siviilitakissa, vaan aina univormussa. Tässä säntillisyydessä oli hänellä vain yksi kilpailija, nim. parooni Pasquier (Mirecourt).
[212] Filon, Prosper Mérimée et ses amis, Paris 1893, s. 197.
[213] Réponse au discours de réception de M. Ampère à l'Académie française (Paris 1848).
[214] Että Mérimée todellakin jo toivoi tasavallasta hyvää koituvan, osottaa myöskin eräs yksityinen kirje, joka tekijänsä tietämättä julkastiin sanomalehdissä ja jossa Mérimée oli antanut tunnustuksensa tasavallalle. Tästä oli luonnollisena seurauksena hänen välinsä kylmeneminen useihin orleansisukua kannattaviin perheisiin. (d'Haussonville, Pr. Mérimée siv 41.) Olen käynyt läpi useita sanomalehtiä näiltä ajoilta, mutta en ole saanut selville, missä lehdessä tämä kirje oli julkaistu.
[215] Lettres à une Inconnue, T. I, s. 290.
[216] Kirje Montijon kreivinnalle 28 p. kesäk. 1848.
[217] Katso viite 96.
[218] Kreivi de Laborde, jonka yhteistyöstä Mériméen kanssa jo ennenkin olemme maininneet, oli Louvren museon konservaattori, renessanssi-ajan muistomerkkien ja uudenaikaisten veistokokoelmain intendentti.
[219] Mirecourt sanookin tämän johdosta: "Mérimée oli ehkä ainoa ylempi virkamies, joka sai pitää paikkansa tarvitsematta polvistua tasavallan edessä tai näytellä silloista hallitusta kohtaan innostusta ja myötätuntoisuutta, joita hän itse asiassa ei tuntenut". — Les Contemporains T. LXXIX, s. 74.
[220] Lettres à une Inconnue T. I siv. 293.