Mut hautansa kummun kun tuonottain
Taas kukkaisilla mä täytin,
Soi isäni ääni mun korvissain:
Käy tietä sä, jonka mä näytin!
1890.
MIETELMIÄ.
SURUTONNA SUOLLA SORSA.
Surutonna suolla sorsa,
Kaihotonna rannan kaisla,
Murehetta marja mäellä,
Tahratonna taivon tähti —
Minä yksin ihmislapsi,
Minä mustan murheellisna,
Mulla aattehet apeat,
Mielikaihot karvahimmat.
Itkemättä ilman impi,
Päivän paiste pääskysillä,
Kesä kedon kukkasilla,
Huoletonna pellon perho —
Minä yökkö yöllä itken,
Huudan huuhkaja surusta;
Miksi yökkö itkenenkin
Miksi huuhkaja huhatan?
Mitä itken, en mä tiedä,
Mut on mieleni muretta,
Sydän syttä synkeämpi —
Itkenenkö ihmisyyttä,
Ihmiselon ontevuutta,
Kun en tiedä tarkoitusta
Koko maailman menolla.
Vaiko itken itseäni,
Kohtaloni kolkkoutta,
Ett'en ole kentän kukka
Taikka kaisla kotirannan,
Kun en kurja kumminkana
Oloihini onnen tyydy,
Mutta turhia uneksin.
Oisin ehkä niinkuin tuossa
Kumppalini kunnokkaampi,
Joll'ei lahjoilta parempi:
Käypi tietä tarvottua,
Syöpi ennen syötettyä,
Hän on kullan kiltti lapsi,
Työhöns itse tyytyväinen.
Miks en liene moisten lainen,
Nuo on mieleen mahtimiesten,
Ikiriemuks isänmaalle,
Miksi kylvit, kaiken luoja,
Kylvit sy'ämmehen säkenen,
Tuota tulta kalvavaista,
Jok' on kohtalon kirous?