Paris 20/3 1890.
TIEN HA'USSA.
Kun kiivahimmin mulla sydän löi,
Kun tulisimmin silmät säkenöi,
Kun povi paisui, veret kuohahti,
Jos vaarat, taistot mieleen juohahti,
Niin nuoruus-aatteistani ihastuin,
Parannuspuuhistani tulistuin:
Noin, noin mä tehdä sitten tahtoisin,
Kun vain nyt varttuisin ja vahvoisin!
Mä syöstä päätin ulos maailmaan
Ja tälle näyttää, kuinka taistellaan:
Jos ihmishenkee voidaan kahlittaa.
Nuo kahleet täytyy voida pirstoittaa.
Noin ihanteita väikkyi edessäin,
Mä toisen toistaan kauniimpana näin.
— Niin syöksyin uhkamielin elämään:
Totuuden jälkeen kaikk' nyt käännetään.
En, raukka, tuntenut mä maailmaa,
— Se varsan tuittupäänkin taltuttaa —
En päässyt vielä e'es mä alkuhun,
Kun suitsin syöstiinkin jo pilttuhun.
Mä ryntään uudelleen, se turha on:
Oon taltuttajan' suhteen voimaton.
Sen huomattua inton' laimistuu —
Jo arvellaan: hän vihdoin viisastuu!
Pois turhan heitänkin mä ryntäilyn,
Mun valtaa toivottomuus epäilyn.
Mut sentään: ihanteist' jos epäilen,
Niin halvaks orjaks maadun ainehen!
Ja sen mä tein. Näin uudet aatteet nuo
Vain unelmoiksi, joita nuoruus tuo,
Näin tuhannet, ett' ennen mua on
Tuon saman kärsineet jo tappion.