Kehityksessä paljo ei merkitse kansa,
Siis pieni on, yksilö, merkitys sunkin;
Vaan erikoisuutensa hedelmät siihen
On kypsinä tuotava sentään kunkin.
Suo henkesi etsiä, tutkia kaikki,
Valo, totuus ohjeesi olkohon aina;
Näin parhain käytetty sentään lienee
Tuo henki, mi meissä on luonnolta laina.
Pariisissa, maaliskuussa 1890.
ULAPALLA.
I.
Ulapalla ollessa aavalla
Se toive on sentään varma.
Kun lasket aina sä yhtäänne,
Niin löytyvi mannermaata —
Mut aavassa aattehen piirissä
Vain mannermaata en löydä mä
Kuin kuolon ja haudan
Ja ikuisuuden.
Itämerellä 20/6 1890.
II.
Ulapalla ollessa aavalla
Perämieheen muu väki luottaa:
Läpi usvan ja myrskyn johdattaa
Hän rantahan purren varmaan,
Vaan ruorissas, oi kaikkius, sun,
Perämiest' ei keksi silmäni mun —
Avaruudessa kiitää
Tuul'ajona pursi.
Itämerellä 21/6 1890.