Kuin hymyy metsän ruusun raitis nuppu
Rusoisin huulin lempiperhollensa,
Niin hymyilet sä suullas hurmaavalla —
Ken sitten lempiperhos olla saapi?
On kevään aika lyhyt Pohjolassa —
Niin väleen kuolee ruusut kaunihimmat;
Iloitse, leiki siis, sä säde päivän,
Pian voi tielles tulla syksyn pilvet.
1893.
HYLJÄTTY.
Aallot toistaan armastellen
Kaulaa rannan kaislikoita,
Vuorten huiput suuteloita
Saavat taivaan pilvilöiltä;
Maata päivyt mairittaapi,
Lammen laineet kultaa kuuhut,
Tuuli tuonta tuudittaapi,
Kentän kukkaa päivänperho —
Mun ei kulta konsaan muista
Mairitella marjuttansa,
Suo ei sulhon suuteloita
Eikä huoli huolivasta:
Muistaa mieron morsianta,
Naurattaapi naista toista.
ET LEMPESI HAAVOJA LÄÄKITÄ VOI!
»Et lempesi haavoja lääkitä voi,
Älä, ystävä, koitakkaan!
Kun tahdot sä polttoa jäähdyttää,
Sydänkirvely kiihtyy vaan.
Et lempesi muistoja haudata voi,
Älä, ystävä, koitakkaan!
Kun luulet ne kuollehen ainaiseks,
Nepä hetkisen uinuu vaan».
Niin, hetken ne uinui, hetken vain,
Kunis, koito, mä yksin jäin:
Heti entistään yhä selvemmin
Sinut sieluni silmällä näin.