Tää usko olkoon, mikä olkohonkin,
Kun johonkin se luottamus vain on,
Se silmillemme kehrää taikahunnun,
Ettemme nää kuin tyhjää työmme on.
Ja kumman kumma on se ihmelähde:
Se toiveit', intoo, voimaa pulputtaa;
Vaan tältä hetteeltä jos kauas käynet,
Sun valtaa velttous, jouses laukiaa.
1893
KUKA ON ONNETON?
Mä luulin kerran tiedon onneen vievän
Ja tutkin tieteitä ja maailmaa —
Vaan turha toivo: onneen ei vie tieto,
Se ihanteet vain valheiks paljastaa.
Ei onneton oo se, ken pettyy lemmessänsä,
Ei onneton oo se, ken nääntyy näljissänsä,
Vaan onneton, ken ihanteit' on vailla
Ja ei voi elää perhon eikä — porsaan lailla.
1892.
IVALLISIA.
»IHAN KAAVAHAN KEISARIKUNNAN!»
»Voi raukkaa rahvasta Suomenmaan,
Jota verojen kuormilla vaivataan,
Vain virkamiestä se hyödyttää —
Tämä surkeus meitä jo säälittää».
Näin Moskovan lehti se itki.
»Niin, niin tämä surkea Suomenmaa,
Sehän meidänkin mieltämme karvastaa;
Ois hallusta herrain se saatava pois —
Kun tehdä sen hyödyksi jotain vois?»
— Ja Novoje Vremjakin itki.